Itseidentiteetti

Itseidentiteetti tarkoittaa yksilön kokemusta omasta itsestään. Se sisältää sekä henkilökohtaisen identiteetin, kuten piirteet, kyvyt ja arvot, että sosiaalisen identiteetin, joka perustuu ryhmäjäsenyyksiin ja kulttuurisiin rooleihin. Itseidentiteetti antaa elämälle jatkuvuuden tunteen ja ohjaa, miten ihminen suhtautuu maailmaan ja muihin ihmisiin.

Useimmat teoreettiset lähestymistavat näkevät identiteetin sekä sisäisen kokemuksen että ulkoisten suhteiden tuloksena. Erik Eriksonin psykososiaalinen kehitysteoria korostaa identiteetin muodostumista nuoruudessa sekä jatkuvaa reflektointia aikuisuudessa. Sosiaalisen identiteetin teoria, jonka esittelivät Tajfel ja Turner, painottaa ryhmäjäsenyyksien merkitystä itsetuntoon ja asenteisiin. Monitulkintaisuus huomioi, että yksilön identiteetti voi sisältää useita samanaikaisia ulottuvuuksia, kuten sukupuolen, etnisyyden ja seksuaalisen suuntautumisen.

Identiteetti kehittyy elämänkaaren aikana. Nuoruus nähdään usein tärkeänä vaiheena, jolloin kokeillaan arvoja ja rooleja. Kulttuurinen tausta, perhe, koulutus sekä kokemukset kuten muuttaminen, työelämän muutokset ja syrjintä vaikuttavat siihen, miten ihmisestä muodostuu omanarvontunto ja kuva itsestä.

Arvioinnissa käytetään useita keinoja, kuten itsearviointikyselyjä, elämäkerrallisia kertomuksia ja haastatteluja. Hyvin toimiva identiteetti liittyy usein psykologisen hyvinvoinnin ja sopeutumisen edellytyksiin, kun taas identiteetin ristiriidat voivat lisätä ahdistusta tai epävarmuutta.

Nyky-yhteiskunnassa digitaalinen ympäristö muokkaa identiteettiä: sosiaalinen media ja verkossa jaetut roolit sekä monikulttuurisuus vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat itsensä. Intersektionaalinen näkökulma korostaa, että yksilön identiteetti muodostuu useiden sosiaalisten kategorioiden vuorovaikutuksesta.