Isäntänimiä

Isäntänimiä tarkoittaa verkon laitteille annettuja yksilöllisiä nimiä, joita käytetään laitteen tunnistamiseen ja yhteydenottoon erilaisissa ohjelmistoissa ja palveluissa. Isäntänimi voi viitata lyhyeen paikalliseen nimeen sekä laajemmin täyteen isäntänimeen (fully qualified domain name, FQDN), joka yhdistää isäntänimen verkkotunnukseen. Esimerkiksi laite voi olla nimeltään "server1" ja sen FQDN voi olla "server1.example.com".

Nimeämisen perusperiaatteet ja muoto. Isäntänimiä noudattaa yleensä DNS-nimeämisen sääntöjä: yhden labelin pituus enintään 63 merkkiä, kokonaisnimi enintään noin 253–255 merkkiä. Sallittuja merkkejä ovat yleensä a-z, 0-9 ja väliviiva, ja nimet ovat kirjainkoolla välittämättömiä (case-insensitive). Nimet eivät saa alkaa tai päättyä väliviivaan. Modernit järjestelmät tukevat myös internationalisointia (IDN) punycode-muodossa, jotta nimeä voidaan käyttää eri kieliä tai merkkijärjestelmiä tukevalla tavalla.

Käyttö ja hallinta. Isäntänimiä hallitaan sekä paikallisesti että verkon nimipalveluissa. Paikallisesti osa käyttöjärjestelmistä tarjoaa komentoja isäntänimen määrittämiseen, esimerkiksi Linuxissa hostnamectl-työkalulla tai Windowsissa järjestelmän asetuksista; DNS-palvelimet toimittavat nimen ja IP-osoitteen välistä kartoitusta A/AAAA-tietueiden avulla. Täysi isäntänimi osoittaa laitteen sekä sen hallinnnasivun laitetunnisteen domain-osa.

Parhaat käytännöt. Varmista, että jokaisella laitteella on ainutkertainen isäntänimi verkossa, käytä kuvaavia nimiä (esim. sijainti tai rooli), dokumentoi nimeäminen, ja pidä nimet ajan tasalla. Vältä arkaluontoisen tiedon sisällyttämistä nimiin ja seuraa organisaation nimiperehtäisyyksiä. Isäntänimi eroaa domain-nimestä: isäntänimi on laitteiden yksilöllinen identifiointi, kun taas domain-nimi on koko verkko- tai organisaatioittain yleisempi osoite.