Intermolekulaarisia

Intermolekulaariset voimat ovat molekyylien välistä vuorovaikutusta, jotka vaikuttavat aineiden makroskooppisiin ominaisuuksiin. Ne ovat huomattavasti heikompia kuin sisäiset kemialliset sidosvoimat, kuten kovalenttiset ja ioniset sidokset, mutta niiden kokonaisvaikutus määrää monia fysikaalisia ominaisuuksia sekä aineiden käyttäytymistä nesteinä, kiinteinä aineina ja liuoksina.

Päätyyppejä ovat van der Waalsin voimat sekä erityisen vahvat vetysidokset. Van der Waalsin voimat koostuvat dispersiovoimista, dipoli-dipoli -vuorovaikutuksista sekä dipoli-indusoituneista dipoleista. Vetysidokset syntyvät, kun electronegatiivisen atomin (yleisimmin O, N tai F) havainnoima vetyatomi muodostaa vahvan, suuntautuneen vuorovaikutuksen toisen molekyylin elektroniparin kanssa. Vetysidokset ovat keskeisiä veden ja monien biologisesti tärkeiden molekyylien rakenteessa ja toiminnassa.

Intermolekulaariset voimat riippuvat molekyylien polariteetista, koosta ja elektronisen pilven polarisoituvuudesta. Suuremmat ja enemmän polarisoituvat molekyylit muodostavat vahvempia dispersiovoimia ja siten niillä on korkeammat kiehumis- ja sulamispisteet. Näillä vuorovaikutuksilla on keskeinen rooli liukenemiskyvyissä, seoksien faasiajattelussa sekä biologisessa järjestäytymisessä, kuten proteiinien ja kalvojen rakenteissa.

Sovelluksellisesti intermolekulaariset voimat selittävät esimerkiksi veden korkeaa kiehumispistettä verrattuna kevyisiin kaasu- tai orgaanisiin yhdisteisiin sekä monien liuottimien ja suolojen liukoisuutta.