Instrumentaalimuoto

Instrumentaalimuoto, tai instrumentaalinen muoto, on kielitieteellinen termi, jonka mukaan tietty kieli käyttää erillistä muotoa ilmaistakseen välineen, keinon tai menetelmän, jolla toiminta suoritetaan. Instrumentaalimuoto voi olla itsenäinen taivutusmuoto (kuten instrumentaali). Joissakin kielissä instrumentaali on oma kantamuotonsa, kun taas toisissa se ilmenee prepositioiden, sufiksien tai muiden rakenteiden avulla. Instrumentaalimuodon yleinen tehtävä on kuvata väline tai keino, jolla tekeminen tapahtuu, ja siihen voi liittyä myös avoin tai epäsuora seuranta sekä kanssakäymisen ilmaisu.

Kielitieteessä instrumentaalimuodon ilmentymä vaihtelee kielestä toiseen. Kielet, joissa on erillinen instrumentaalikieliopillinen tapa, käyttävät usein erityistä sijamuotoa tai päättyviä sufiksia. Esimerkiksi venäjässä instrumentaali on itsenäinen sijamuoto, jota käytetään välineen ilmaisemiseen: Я пишу ручкой (Pisen ручкой, kirjoitan käsilennolla/kynällä). Puolassa erilainen tyypillinen muoto löytyy sanan muodosta długopisem (instrumentaali sanasta długopis). Suomalaisessa kielessä väline voidaan usein ilmaista adessiivimuodolla kuten kynällä tai kynällä, esimerkiksi Kirjoitan kynällä. Vastaavasti virossa pliiatsiga ilmentää välineen käyttöä.

Instrumentaalimuoto voi myös ilmaista seurakuntaa tai mukana oloa (comitative) sekä keinoa tai valmistetta. Kielen valinnasta riippuen väline-ilmaisua voidaan lisäksi muodostaa muiden rakennusten tai prepositioiden avulla. Instrumentaalimuotoa tarkastellaan usein yhdessä muiden väline- ja tavanilmauksien kanssa, kun analysoidaan sananmuodostusta ja lauseen rakenteellista merkitystä.

Käytännön merkitys vaihtelee kielestä riippuen: joissakin kielissä instrumentaali on keskeinen ja selvästi erillinen sijamuoto, kun taas toisissa kielissä väline ilmaistaan adjektiivien, prepositioiden tai adessiivisen muodon avulla.