Inhibiittoreiden

Inhibiittoreiden käsitteellä viitataan aineisiin, jotka vähentävät tai estävät biologista toimintaa kohdistuen entsyymeihin, reseptoreihin tai muihin proteiineihin. Ne ovat keskeisiä sekä biokemiassa että farmakologiassa ja niiden rooli ulottuu tutkimuksesta terapiaan sekä maatalouden säätelytoimiin.

Luokitus tapahtuu sekä kohteen että mekanismin mukaan. Enzymi- ja reseptor inhibiittorit ovat yleisiä esimerkkejä. Kilpailulliset inhibiittorit sitoutuvat entsyymin aktiiviseen kohtaan, jolloin substraatin pääsy estyy; Vmax pysyy samana ja Km nousee. Ei-kilpailulliset inhibiittorit sitoutuvat allosteeriseen kohtaan ja alentavat maksimaalista reaktiotuottoa (Vmax) ilman muutosta Km:ään. Epäsuora eli uncompetitive inhibiittori toimii usein vasta kun entsyymi on sitoutunut substraatti, mikä vaikuttaa sekä Km:ään että Vmaxiin. Pysyvät eli irreversiibelit inhibiittorit muodostavat kovan, usein kovalenttisen sidoksen, jolloin entsyymin toiminta estyy pitkään.

Esimerkkejä inhibiittoreista ovat muun muassa aspiriini, joka on pysyvä (irreversiibeli) COX-inhibiittori, sekä statiinien kaltaiset HMG-CoA-reduktaasin estäjät. Myös ACE-estäjät ja proteaasin estäjät ovat tärkeitä lääketieteellisessä käytössä; lisäksi useat kinasi- ja proteiini-inhibiittorit hyödyntävät tarkoituksenmukaista toimintojen rajoittamista tutkimuksessa ja syövän hoidossa.

Käyttöalueet kattavat lääketieteen, tutkimuksen ja teollisuuden off-target-kohteiden hallinnan sekä torjuntakeinot, mutta ne vaativat tarkkaa valintaa ja huomioita sivuvaikutusten sekä resistenssin riskin vuoksi.