Indeksikorotuksia

Indeksikorotus on palkkaa, eläke- tai muuta sosiaalietuutta koskeva korotus, joka määräytyy valitun indeksin, tavallisesti kuluttajahintaindeksin, muutoksen perusteella. Sen tarkoituksena on säilyttää ostovoima inflaation ja hintojen nousun aiheuttamaa siirtymää vastaan.

Käyttökohteet ja soveltaminen

Indeksikorotuksia käytetään pääasiassa työehtosopimuksissa palkankorotusten muodossa sekä eläke- ja etuusjärjestelmissä. Korotuksen suuruus sekä laskentaperiaate määritellään sopimuksessa: usein indeksin muutoksen mukaan, mikä tarkoittaa, että korotus vastaa tarkastelujakson kuluttajahintaindeksin prosentuaalista muutosta. Joissain tapauksissa käyttöön liittyy lisäksi minimi- tai enimmäisrajoja sekä mahdollisia lisäkorotuksia.

Mekanismi ja laskenta

Indeksikorotus lasketaan tyypillisesti vertaamalla viiteindeksin arvoa uuden ajanjakson arvoon ja kertomalla muutoksella sovittu kertoja. Esimerkki: jos kuluttajahintaindeksin muutos on +2,5 prosenttia ja sovittu mekanismi vastaa tätä muutosta, korotus toteutuu vastaavalla 2,5 prosentin suuruisena. Usein korotus on sidottu tiettyyn ajanjaksoon ja se voi olla kiinteä, rajoitettu tai jossain määrin defensiivinen.

Rajoitteet ja vaikutukset

Indeksikorotukset auttavat turvaamaan ostovoiman, mutta ne eivät aina vastaa kaikkien sektorien todellisia kustannuksia tai erilaisia inflaatiokäyriä. Deflaation tai minimaalisen hinnankorotusten muuttuminen voi johtaa 0 prosentin tai rajoitettuun korotukseen; joissain sopimuksissa on asennettuna lattia, joka estää negatiiviset korotukset. Korotukset lisäävät palkkakustannuksia työnantajille sekä voivat vaikuttaa julkiseen talouteen, jos ne kattavat runsaasti eläke- ja etuusjärjestelmiä.

Yleisesti indeksikorotukset ovat keino järjestää automaattinen ostovoiman säilyttäminen ilman jatkuvia, erillisiä neuvotteluita, ja ne heijastuvat sekä yksittäisten työntekijöiden että koko järjestelmän talouteen.