Immobilisoituminen

Immobilisoituminen (usein myös immobilisointi) tarkoittaa tilaa tai prosessia, jossa jokin kohde muuttuu tai pidetään liikkumattomana. Ilmiö esiintyy useilla aloilla, kuten terveydenhuollossa, biotekniikassa ja ympäristötieteissä. Immobilisoitumisen tarkoitus ja toteutus vaihtelevat sovelluksesta riippuen: se voi olla tarkoituksellista paranemisen tukemiseksi tai luonnollinen seuraus iän, vamman tai sairauden vuoksi.

Terveydenhuollossa immobilisoituminen viittaa kehon osan rajoittamiseen esimerkiksi murtuman, nivelvian tai leikkauksen jälkeen. Käytettyjä keinoja ovat kipsi, lasta, ortoosi ja hihna. Immobilisoituminen voi olla väliaikaista tai pitkäkestoista. Haittavaikutuksia voivat olla lihasmassan surkastuminen, niveljäykkyys, painehaavat ja verenkiertohäiriöt. Hoito suunnitellaan yksilöllisesti riskien minimoimiseksi.

Biotieteissä immobilisoituminen tarkoittaa entsyymien, solujen tai mikro-organismien kiinnittymistä kiinteälle tukelle tai aineeseen, jolloin niiden liikkuvuus vähenee. Tämä mahdollistaa kehittyneempiä biokemiallisia reaktioita, helpottaa jatkuvaa tuotantoa sekä laitteen uudelleenkäyttöä. Tavallisia immobilisointitapoja ovat kovalenttinen sitominen, adsorptio sekä kapselointi.

Ympäristö- ja maaperätieteissä immobilisoituminen viittaa epäorgaanisten tai orgaanisten epäaineiden sitoutumiseen maaperään, sedimentteihin tai vesistöihin, mikä vähentää liikkuvuutta ja haittoja. Tämä voi vähentää riskejä, mutta voi myös estää luonnollisia prosesseja, ja sitä on seurattava pitkällä aikavälillä.