Ilmastoluokituksissa

Ilmastoluokituksissa tarkoitetaan järjestelmiä, joiden avulla ilmastoja luokitellaan niiden lämpötilan, sademäärän ja vuodenaikojen vaihtelun perusteella. Tällaiset luokitukset helpottavat alueiden vertaamista, ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointia sekä suunnittelua maataloudessa, rakentamisessa ja luonnonsuojelussa.

Luokitteluun käytetään tilastotietoja useista vuosikymmenien ajanjaksoista. Tyypillisesti otetaan mukaan kuukausikeskilämpötilat, vuotuinen sademäärä sekä sadejakautuminen vuodenaikojen mukaan. Luokituksen tulokset ovat tyypillisesti luokkamäärejä, joiden tarkoitus on antaa yleiskuva ilmaston luonteesta, ei ennustaa yksittäisen paikan säätä.

Yleisimmin käytetty järjestelmä on Köppenin ilmastoluokitus (ja sen laajennettu Köppen-Geiger-versio). Se jakaa ilmaston viiteen pääryhmään: A (tropiset), B (kuivat), C (lauhkeat), D (kylmät) ja E (polaarit). Jokaisen pääryhmän sisällä käytetään lisäkirjaimia kuvaamaan sademäärän ja vuodenaikien vaihtelun tarkempaa luonnetta, esimerkiksi Af (tropinen sademäärä ympäri vuoden), Am (monsuunin vaikutus), Aw (kuiva kausi tropiikissa), Cfa/Cfb (lämpimät ja meri-ilmastoja), sekä D-familjaa (vaihtelevan kylmät talvet). E-ryhmässä ovat ET (tundra) ja EF (jäätikkö). Köppen-Geigerin muunnoksia käytetään laajalti ilmaston kartoituksessa ja tutkimuksessa.

Rajoitteet: ilmastoluokitukset ovat yksinkertaistuksia ja voivat pettää paikalliset mikroilmastot. Lisäksi ilmastonmuutos voi muuttaa rajapintoja ja luokkien esiintymistä ajan myötä, minkä vuoksi luokituksia päivitetään ja tulkitaan osana laajempaa ilmastotietojärjestelmää. Ne toimivat työkaluna, eivät vedenpitävänä ennusteena.