Ilmastokäytännöt

Ilmastokäytännöt ovat toimijoiden, kuten yksilöiden, yritysten, julkisen sektorin ja yhteisöjen, omaksumia tai kehittämiä käytäntöjä, joilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta sekä sopeutumaan sen vaikutuksiin. Ne kattavat sekä päästöjä vähentävät toimet (mitigointi) että sopeutumisen toimet (sopeutuminen ilmastonmuutokseen). Toimenpiteet voivat olla teknisiä, organisatorisia tai käyttäytymiseen liittyviä, ja ne perustuvat usein tiedon, suunnittelun ja mittaamisen kautta saatuihin tuloksiin.

Mitigointikäytännöt tähdentävät päästöjen vähentämistä ja hiilineutraaliutta. Esimerkkejä ovat energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvan energian käyttöönotto, rakentamisen ja teollisuuden prosessien päästövähennykset, liikenteen sähköistäminen sekä kiertotalouden ja materiaalitehokkuuden edistäminen. Näiden käytäntöjen tavoitteena on pienentää kasvihuonekaasupäästöjä sekä vähentää energiankulutusta ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.

Sopeutumiskäytännöt keskittyvät ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumiseen ja resilienssin parantamiseen. Tällaisia toimia ovat riskinarvioinnit, infran ja infrastruktuurin kestävä suunnittelu, tulva- ja kuivuusriskien hallinta, lämpötilavaihteluiden sopeuttaminen sekä luontaiset ratkaisut, kuten vihreät ja alueelliset viheryhteydet sekä rakennusten mukautuminen äärimmäisiin sääolosuhteisiin.

Toteutus ja seuranta ovat keskeisiä: ilmastokäytännöt integroidaan strategisina valintoina hankintoihin, investointeihin ja lainsäädäntöön sekä ohjataan ne sitouttavalla vuorovaikutuksella sidosryhmien kanssa. Seuranta perustuu kasvihuonekaasupäästöjen inventointeihin, tavoitteisiin, raportointiin sekä elinkaarilähtöiseen arviointiin, jolloin vaikutuksia voidaan mitata ja parantaa ajan myötä. Käytännöt ovat kontekstisidonnaisia ja niiden tehokkuus riippuu tiedosta, kannustimista sekä laajasta osallistamisesta.