Ilmastohistoriaa

Ilmastohistoria on tieteellinen ala, joka tutkii maapallon ilmaston menneisyyttä sekä ilmaston vaihteluiden syitä ja seurauksia. Se kattaa sekä pitkät aikavälit että lyhyemmät ajanjaksot ja pyrkii erottamaan luonnollisen vaihtelun ihmisen vaikutuksista.

Tutkimuksessa käytetään sekä instrumentaalisia mittauksia viime vuosisadoilta että paleoklimatologista näyttöä proxy-materiaaleista. Proxy-esimerkkejä ovat jääkairauksien kerrostumat, puiden vuosirenkaiden tiheys, sedimenttien ja korallien kerrostumat sekä speleothemmit. Näiden avulla voidaan rekonstruoida menneiden aikojen lämpötiloja, kosteutta ja sademääriä sekä muita ilmastoindikaattoreita. Isotooppianalyysia hyödynnetään usein lämpötilan ja kosteuden muuntamisessa kvantitatiivisiksi arvoiksi.

Keskeisiin ajanjaksoihin kuuluvat viimeisen jääkauden loppu ja Holoseeni, noin 950–1250 CE ajoittuva keskiaikainen lämpökausi sekä 14.–19. vuosisadan vaihteessa vallinnut pieni jääkausi. Viimeaikaisten vuosikymmenten lämpeneminen liittyy suurelta osin ihmisen toimintaan ja kasvihuonekaasujen pitoisuuksien nousuun, vaikka luonnolliset tekijät vaikuttavat edelleen vaihteluun.

Ilmastohistorian tutkimuksella on tärkeä rooli nykyisen ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä ja ennustamisessa. Se antaa kontekstin nykyiselle muutokselle, auttaa arvioimaan tulevia sopeutumistarpeita ja tukee politiikan sekä teknologian suunnittelua ilmastonmuutoksen haittoja vastaan.

---