Ilmaisullisuutta

Ilmaisullisuus on kyky välittää tunteita, merkityksiä ja tarkoituksia taiteessa, puheessa ja muussa viestinnässä. Se kuvaa, miten voimakas tai vaikuttava viesti on ja miten ilmaisun keinot tukevat sen vastaanottamista. Ilmaisullisuus voidaan nähdä sekä sisällöllisenä että muotona: sisältö viittaa siihen, mitä teos ilmentää, muoto siihen, miten se ilmenee.

Kielessä ja puheessa ilmaisullisuus liittyy rytmiin, intonaatioon, painotuksiin sekä kuvallisiin keinoihin. Puhetai kirjoitustyylin kautta rakentuvat eleet, äänensävyt ja painotukset antavat viestille lisävivahteita ja tehostavat sen ilmaisua.

Musiikissa ilmaisullisuus tarkoittaa tulkinnan dynamiikkaa: fraseerausta, dynamiikkaa, tempoa ja artikulaatiota, joiden kautta musiikki herättää tunteita. Visuaalisessa taiteessa ja elokuvissa ilmaisullisuus näkyy väri- ja muotivalinnoissa, sommittelussa, tilankäytössä sekä rytmityksessä ja kokemuksen rakentumisessa.

Arviointi on osin subjektiivista ja riippuu kontekstista sekä teoslajista. Sanaa käytetään yleisesti suomalaisessa taide- ja kriittisessä keskustelussa kuvaamaan sitä, missä määrin teos onnistuu välittämään tunteita ja merkityksiä.

Etymologia: sana muodostuu ilmais- (ilmaisu) + -llisuus (laadun/ominaisuuden ilmaiseminen).