Ihmiskeskeisyyttä

Ihmiskeskeisyys, eli antropokentrismi, on maailmankatsomus ja eettinen periaate, joka asettaa ihmisen kaiken keskiöön. Se perustuu ajatukseen, että ihmiset ovat luonnon ja koko maailmankaikkeuden merkityksellisimpiä olentoja. Tässä näkemyksessä ihmisen tarpeet, arvot ja edut ovat ensisijaisia verrattuna muiden lajien tai elottoman luonnon tarpeisiin.

Ihmiskeskeisyyttä voidaan tarkastella eri tavoin. Se voi ilmetä utilitaristisena näkökulmana, jossa luonnonvaroja käytetään ihmiskunnan hyvinvoinnin maksimoimiseksi. Toisaalta se voi johtaa ympäristöongelmiin, jos ihmisen lyhyen aikavälin tarpeet ajavat kestämättömään luonnonvarojen kulutukseen. Kriitikot esittävät, että ihmiskeskeisyys voi sivuuttaa muiden elollisten oikeudet ja ekosysteemien monimuotoisuuden merkityksen.

Käsitteen juuret ovat syvällä länsimaisessa filosofiassa ja uskonnollisissa perinteissä, jotka usein korostavat ihmisen erityisasemaa suhteessa muuhun luomakuntaan. Nykykeskustelussa ihmiskeskeisyyttä vastustavat usein eettiset suuntaukset, kuten eläinten oikeudet ja syväekologia, jotka pyrkivät laajentamaan moraalisen harkinnan piiriä kattamaan myös ei-inhimilliset toimijat ja ekologiset kokonaisuudet. Ihmiskeskeisyyden ja sen vastakohtien välinen jännite muokkaa edelleen keskustelua ympäristöetiikasta ja ihmisen suhteesta luontoon.