Hypoaktiivisuus

Hypoaktiivisuus tarkoittaa tilaa, jossa henkilön motorinen aktiivisuus ja yleinen toimintakyky ovat alentuneet. Oireeseen kuuluu usein hidastuneet liikkeet, vähäinen puhe, alhainen energia ja hitaampi reagointi ympäristöön. Se ei ole itsenäinen diagnoosi vaan oire tai piirre, jolla on monia mahdollisia taustatekijöitä.

Hypoaktiivisuus esiintyy monissa tiloissa. Psykiatrisissa sairauksissa se liittyy yleisimmin psykomotoriseen hidastumiseen, esimerkiksi masennuksessa. Se voi johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, anemia, uniapneasta tai kroonisista sairauksista. Lääkkeet kuten sedatiiviset valmisteet tai masennuslääkkeet voivat myös vähentää aktiivisuutta. Lisäksi väsymys, unettomuus ja päihteiden käyttö voivat näkyä hypoaktiivisuutena.

Arviointi perustuu kliiniseen haastatteluun ja havainnointiin. Tärkeää on kartoittaa oireiden kesto, vaikutus arkeen sekä erottelu väsymyksen, motivaation puutteen ja psykomotorisen hidastumisen välillä. Tutkimuksissa voidaan tehdä verikokeita (esim. verenkuva ja kilpirauhasen toiminta) sekä tarvittaessa univaikeuksien tai kipuoireiden arviointi. Aktiviteetin määrää voidaan seurata päiväkirjoin tai liikkumisen mittareilla.

Hoito kohdistuu ensisijaisesti taustalla oleviin syihin. Se voi sisältää lääkityksen säätöä, masennuksen tai unihäiriöiden hoitoa sekä kilpirauhasongelmien käsittelyä. Elämäntapamuutokset auttavat: säännöllinen liikunta, riittävä uni ja tasapainoinen ruokavalio voivat parantaa aktiivisuutta. Psykoterapia ja käyttäytymisterapiat voivat tukea motivaation ja toimintakyvyn palautumista.

Ennuste riippuu taustatekijästä ja hoidon onnistumisesta. Hypoaktiivisuudella on merkitys yksilön arjessa, työssä ja mielenterveydessä.