Humuspitoisuus

Humuspitoisuus kuvaa maaperän humuksen määrää tai osuutta sen kuivapainosta. Humus on maaperän pitkäikäinen, stabiili orgaaninen aines, joka syntyy hajotuksesta ja humifikoinnista mikrobitoiminnan kautta. Se muodostaa tummaa, hajoamattomaksi kehittyneen osan maaperän orgaanisesta aineksesta ja on osa laajempaa maaperän orgaanista ainesta (SOM).

Humuksella on keskeinen merkitys maaperän toiminnalle: se parantaa rakenteen ja aggregaation stabiutta, veden pidättymiskykyä sekä ravinteiden pidättämistä ja saatavuutta. Humus edistää biologista aktiivisuutta, vaikuttaa maaperän kykyyn varautua lämpötilavaihteluihin sekä vähentää eroosiota ja muita maaperän häviöitä. Humuksen määrä ja laatu vaihtelevat maaperätyypin, ilmaston ja kasvillisuuden mukaan ning se heijastuu sekä maanviljelyn että ekosysteemin toimivuuteen.

Määritys ja raportointi: Humuspitoisuus ilmoitetaan yleensä prosenttiosuutena maaperän kuivapainosta. Laboratoriossa humuspitoisuutta voidaan arvioida useilla menetelmillä, kuten loss-on-ignition -menetelmällä orgaanisen aineksen (SOM) määrän arvioimiseksi tai kemiallisilla erottelumenetelmillä, joilla humus-substanssit (humihappojen ja fulvihappojen) osuudesta saadaan lisätietoa. Käytännössä viljelymailla seurataan usein SOM-arvoja, jotka vastaavat osaltaan humuksen tilaa.

Hallinta: Humuspitoisuutta voidaan tukea lisäämällä orgaanista ainesta (kasvinjätteet, komposti, multa), vähentämällä liiallista maanmuokkausta, käyttämällä peitekasveja sekä edistämällä monipuolista viljelykiertoa ja eroosion ehkäisyä. Näin maaperän rakennetta ja elinvoimaisuutta pyritään säilyttämään ja parantamaan pitkällä aikavälillä.