maaperätyypin

Maaperätyypin (soil type) käsite viittaa maaperän yleisiin ominaisuuksiin, jotka määrittävät sen käyttäytymisen ja soveltuvuuden eri käyttötarkoituksiin. Maaperätyyppi kuvaa yhdistelmää mineraalista koostumusta, orgaanisen aineksen määrää, rakeisuutta, rakennetta, vedenläpäisevyyttä sekä pH- ja ravinnetilaa. Suomessa maaperätyyppiä käytetään erityisesti maaperäkartoituksessa ja maankäytön suunnittelussa, sillä se vaikuttaa viljeyteen, suojeluun, rakentamiseen ja vesitalouteen.

Klassifiointi ja määrittäminen perustuvat useisiin tekijöihin. Tärkeimmät ovat rakeisuus (hiesu, hiekka, siltti, save), rakennetyypit (esimerkiksi rakenne, huokosverkosto), orgaanisen aineksen määrä sekä maaperän veden johtavuutta kuvaavat ominaisuudet. Määräävä on myös maaperän pintakerrosten kehitysaste ja vesitalous, kuten kuivatus tai veden pysyvyys sekä pH-arvo. Maanäytteisiin ja karttoihin sekä maaperäveriin perustuvia luokitusjärjestelmiä käytetään usein yhdessä kenttä- ja laboratoriotutkimusten kanssa. Suomessa maaperätyyppejä tukeva lähestymistapa löytyy muun muassa Luke:n ylläpitämistä maaperäaineistoista ja kartoituksista.

Käyttökohteet ja merkitys ovat moninaiset. Viljelykelpoisuus ja kasvukynnykset sekä ravinnehuolto riippuvat maaperätyypistä, samoin rakennusten perustusten kantavuus, veden sietokyky ja tulvasuojelu. Maaperätyypin tunteminen auttaa myös ympäristönsuojelussa sekä hydrologisessa mallinnuksessa, jolloin sadeveden imeytyminen, vedenjohtavuus ja saastumisen riskit voidaan arvioida tarkemmin.

Esimerkkejä suomalaisista maaperätyypeistä ovat turve- ja soidensuojatut alueet, moreeni- ja silttiperäiset maaperät sekä hieman vettä läpäisevät hiekkamaat. Maaperätyyppi on yleiskuvaus maaperän luonteesta, ei syvällistä rikastavien luokittelun viimeisintä luokitusta.