Hiukkaspitoisuuksien

Hiukkaspitoisuuksien käsite viittaa hiukkasten määrään ja jakaantumiseen tietyssä tilavuudessa tai aineessa. Sitä tarkastellaan sekä ilmassa että nesteissä. Yleisimmin käytettyjä mittaustapoja ovat kolme muotoa: lukumääräinen pitoisuus, hiukkasten määrä per kuutiometri (1/m^3); massapitoisuus, hiukkasten massan suhde tilavuuteen (μg/m^3); sekä pinta-ala-pitoisuus, hiukkasten kokonaispinta-ala tilavuutta kohti (μm^2/m^3). Lisäksi voidaan tarkastella erottuvia hiukkasjakaumia pienempiin kokoaikakausiin. PM2,5 ja PM10 ovat yleisiä kokoihin liittyviä pitoisuuksia, joita käytetään ilmanlaadun arvioinnissa.

Mittaaminen perustuu sekä gravimetrisiin että optisiin mittauksiin. Gravimetrinen menetelmä kerää hiukkaset suodattimeen ja punnitsee ennen ja jälkeen keräyksen massan perusteella. Optiset hiukkasmittarit (OPC) arvioivat lukumäärätilastoja valon hajautumisen perusteella, ja koon- sekä lukumääräjakautuman määrittämiseen käytetään myös laitteita kuten Aerodynamic Particle Sizer (APS) ja Mobility Particle Sizer (MPS). PM2,5 ja PM10 viittaavat hiukkasten suurimukokoihin ja ovat keskeisiä ilmanlaatuindikaattoreita sekä säteily- ja terveysriskien arvioinnissa.

Käyttökohteet ja tulkinta: Hiukkaspitoisuuksien seuraaminen on keskeistä ilmanlaadun hallinnassa, työympäristöjen turvallisuudessa sekä teollisuusprosesseissa. Pitoisuuksia vertaillaan kansallisiin ja kansainvälisiin rajoihin sekä suosituksiin, kuten ilmanlaadun ohjeisiin. Mittausmenetelmien epävarmuudet sekä ympäristön kosteus ja hiukkasten koostumus vaikuttavat tulkintaan, minkä vuoksi käytetään usein useita mittausmenetelmiä ja pistemittauksia.