Hinnanpitäminen

Hinnanpitäminen on markkinakäytäntö, jossa toimijat sopivat tai muuten koordinoin hinnan tasoa siten, että hintoja ei lasketa tai ne pidetään ylempänä tietyllä tasolla. Käytäntö voi ilmetä suoran hintasopimuksen, vähittäiskaupan tai valmistajien ja jälleenmyyjien välisen minimihintojen asettamisen sekä muiden keinojen kautta, joilla hintatasoa pyritään pitämään vakaana.

Hinnanpitäminen voi olla sekä horisontaalinen (toimijat samalta toimialalta sopivat hinnoista) että vertical (valmistaja asettaa hinnoittelua tai hinnoittelua sitovia ehtoja jälleenmyyjille). Yleisesti siihen kuuluu vähittäishintojen sitominen, minimihintojen asettaminen tai sitovat ohjeistukset, jotka estävät alennusmyyntiä. Sellaiset käytännöt voivat koskea esimerkiksi kuluttajatuotteita kuten elektroniikkaa, kirjoja tai lääkkeitä, joissa hinta on kilpailun kannalta ratkaiseva tekijä.

Lainsäädäntö ja oikeusasema vaihtelevat maittain, mutta monissa maissa sekä kansallinen kilpailulainsäädäntö että EU-tason säädökset pitävät hinnan pitäminen kilpailunrajoituksena. Esimerkiksi EU-kilpailulainsäädäntö ja Suomen kilpailuoikeus kieltävät toiminta, joka rajoittaa vapaata hintojen muodostumista ja kilpailua. Poikkeuksia voivat olla esimerkiksi ei-sitovat, suositusluontoiset hinnanlinjaukset, jos ne eivät rajoita markkinoiden itsenäistä hintapäätöstä.

Toimet ja seuraamukset: Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä muut viranomaiset voivat tutkia tällaisia käytäntöjä, ja laiminlyönnit voivat johtaa sakkohinnoitteluun ja muihin seuraamuksiin. Hinnanpitäminen voi vähentää kilpailua, nostaa kustannuksia ja heikentää kuluttajavalikoimaa sekä innovaatiota.

Yleisiä esimerkkejä ja konteksteja käytännöistä annetaan usein kuluttajatuotteissa ja jakeluketjuissa, joissa tuotteen hinta halutaan pitää tasaisena tai suojata tietyn markkina-alueen myyntiä.