Hengityslihasten

Hengityslihasten käsite kattaa ne lihakset, jotka osallistuvat ilmanvaihtoon. Niiden tehtävänä on muuttaa rintakehän ja vatsaontelon tilavuutta sekä mahdollistaa sekä lepo- että rasitushengitys. Hengityslihaksia voidaan tarkastella primaarisina (inspiratorisina) lihaksina, lisäinspiratorisina lihaksina sekä expiratorisina lihaksina, jotka osallistuvat aktiiviseen uloshengitykseen.

Pääasialliset inspiratoriset lihakset ovat pallea (diaphragma) ja ulommat kylkivälilihakset (m. intercostalis externus). Pallea laskeutuu supistuessaan ja suurentaa rintalasin tilavuutta, kun taas ulommat kylkivälilihakset nostavat kylkiluita ja laajentavat rintakehää.

Lisäinspiratoriset lihakset ovat sternocleidomastoideus, sekä scaleni (m. scalenus). Nämä lihakset auttavat erityisesti syvään ja rasitukseen liittyvään hengitykseen sekä rintakehän kohoamisessa. Rintalihakset pienempi (m. pectoralis minor) voi myös osaltaan lisätä rintakehän tilavuutta rasituksessa.

Eksipiratoriset lihakset osallistuvat aktiiviseen uloshengitykseen. Niihin kuuluvat sisemmät kylkivälilihakset (m. intercostalis internus) sekä vatsaontelon lihakset, kuten suorat vatsa- ja kylkiluulihakset (m. rectus abdominis, m. obliquus externus/internus, m. transversus abdominis). Lisäksi voi toimia m. transversus thoracis, joka sijaitsee rintalastan sisäpuolella.

Nerveyden ja verisuoniston näkökulmasta pallea saa motorisen innoituksen pallean peitteisestä niskaremottimestä (phrenic nerve, C3–C5). Kylkivälilihakset saavat inervation intercostalis-nimisten ärsykkeiden välityksellä (T1–T11). Ergoinen hengitys vaatii aivostemmin säätelyä, joka ylläpitää hengityksen rytmin ja syvyyden.

Kliininen huomio kiinnittyy pallean liikkuvuuteen ja hengityksen rasitukseen liittyviin muutoksiin, kuten pallean halvaantumiseen, sairauksiin tai kiputiloihin.