uloshengitykseen

Uloshengitys on hengityksen vaihe, jossa ilma poistuu keuhkoista. Se on sisäänhengityksen vastakohta; levossa uloshengitys tapahtuu pääasiassa passiivisesti keuhkojen ja rintakehän elastisen palautumisen vuoksi. Rasituksessa ja tietyissä tilanteissa uloshengitys voi olla aktiivista, jolloin abdominaalisten ja kylkilihasten työ tehostaa ilmavirtaa ulos keuhkoista.

Uloshengitys koostuu sekä fysiologisista mekanismeista että oppimisesta. Lepo-olosuhteissa keuhkopussin ja keuhkojen elastiset ominaisuudet ajavat ilman ulos ilman tietoista lihasponnistusta. Aktiivinen uloshengitys on merkittävä esimerkiksi fyysisessä rasituksessa, puheessa ja laulussa, joissa kontrolloidaan ilman virtausta ja äänen laatua. Hengitystekniikoissa huomioidaan usein uloshengityksen pituus, sävy ja rentoutuminen, jotta ilmankierto säilyy sujuvana ja hengitys ei kuluta liikaa voimia.

Käyttökonteksteja koskevat termit ja ilmaisut liittyvät usein uloshengitykseen. Esimerkiksi terveys- ja liikunta-alalla puhutaan harjoituksista, jotka tähtäävät uloshengitykseen keskittymiseen, uloshengityksen kontrolliin tai uloshengitysten rytmitykseen. Välttämättöminä käsitteinä ovat sisäänhengitys (inhalaatio) ja uloshengitys (exhalaatio), sekä näiden välinen vuorovaikutus.

Sairauksissa ja terapioissa uloshengityksen hallinta voi olla keskeistä. Esimerkiksi keuhkoputkien ollessa tiiviinä tai ilmatiehen liittyvissä häiriöissä korostetaan tehokasta uloshengitystä sekä limanerityksen avautumisen helpottamista erilaisin hengitystekniikoin, kuten hitaalla, kontrolloidulla uloshengityksellä tai pursuttamalla huulten kautta.