Heijastuskyvyn

Heijastuskyvyn on termi, jolla viitataan pinnan tai materiaalin kykyyn heijastaa saapuvaa valoa. Se on keskeinen käsite optiikassa ja kuvantamisessa, ja sitä kuvataan usein heijastuslukuna tai albedona. Heijastuskyky voi vaihdella suuresti riippuen materiaalista, pinnan tekstuurista sekä valon aallonpituudesta ja tulokulmasta.

Mittaus ja ilmiön kuvaaminen tapahtuvat heijastuneen säteilyn ja saapuvan säteilyn suhteena. Tämä suhde, heijastusluku, ilmaistaan yleensä prosenttina ja voi olla riippuvainen aallonpituudesta. Ideaalisilla, tasaisilla pinnoilla voidaan tarkastella heijastusta Fresnelin tai muiden optisten yhtälöiden avulla; todellisissa tapauksissa käytetään usein spektrofotometrejä tai kartoitusmenetelmiä, joilla saadaan heijastus- tai spektrifunktio.

Tyypit ja pinnan vaikutus ovat keskeisiä. Speculaarinen heijastus johtuu peilimäisestä pinnasta, jossa heijastus tapahtuu suunnitelmallisesti tulokulman mukaan. Diffuusi heijastus hajottaa valon moneen suuntaan pinnan karkean tekstuurin vuoksi. Pinnan molemmat ominaisuudet, kuten materiaalin koostumus, pinnoite, oksidikerros sekä pinnan mikrorakenne, vaikuttavat tähän.

Sovelluksia on laajoja: arkkitehtuurissa ja suunnittelussa albedo vaikuttaa tilan valaistukseen ja energiankulutukseen; optiikassa, fotoniikassa ja näyttiteknologioissa heijastuskykyä hallitaan kattavien pintakäsittelyjen avulla; sekä teollisuudessa että tutkimuksessa heijastusominaisuudet ovat olennaisia esimerkiksi tutkittaessa aineiden lämpö- ja valonhallintaa.

Lisätietoja: heijastuskykyä tarkastellaan usein rinnakkain muoto- ja materiaalikoostumuksen sekä spektreihin liittyvien vaatimusten kanssa.