Heijastinteleskoopeissa
Heijastinteleskoopeissa, tunnetuilla myös peite teleskooppeina, valonkeruu perustuu peilien käyttöön kuvantamiseen. Ensisijainen peili, jota kutsutaan pääpeiliksi, kerää tulevan valon ja heijastaa sen tarkentavana peilinä toiseen, pienempään peiliin. Tämä sekundaarinen peili puolestaan ohjaa tarkennetun valonsäteet okulaariin tai muuhun havaintolaitteeseen, jossa kuva muodostuu. Erikoisempia heijastinteleskooppeja ovat esimerkiksi Newtonin teleskooppi, jossa sekundaarinen peili on sijoitettu lähelle pääpeilin etupuolta, ja Cassegrain-teleskooppi, jossa sekundaarinen peili heijastaa valon pääpeilin läpi kulkevaan aukkoon. Heijastinteleskoopit soveltuvat erinomaisesti kaukaisempien ja himmeämpien kohteiden, kuten galaksien ja tähtisumujen, tutkimiseen, sillä peilit voivat olla halkaisijaltaan suurempia kuin linssit, mikä mahdollistaa enemmän valon keräämisen. Peilit eivät myöskään kärsi värivirheistä samalla tavalla kuin linssit, mikä parantaa kuvanlaatua. Heijastinteleskoopeilla on ollut keskeinen rooli tähtitieteen historiassa ja ne ovat edelleen yleisimmin käytettyjä teleskooppityyppejä suurissa observatorioissa.