Glukoositasapainon

Glukoositasapaino tarkoittaa veren glukoosipitoisuuden ylläpitämistä suhteellisen tasaisena ruokailun ja paaston aikana. Normaalisti paaston glukoosi on pienellä alueella, ja ruokailun jälkeen pitoisuus nousee tilapäisesti mutta palautuu nopeasti. Glukoositasapainoon vaikuttavat hormonit, elimet ja aineenvaihdunnan polut, jotka yhdessä säätelevät glukoosin tuotantoa, varastointia ja käyttöä.

Keskeisiä säätelijöitä ovat haima, maksa, lihakset, rasvakudos ja aivot. Haima erittää insuliinia β-soluista ja glukagonia α-soluista; insuliini alentaa veren glukoosia ja glukagon lisää sitä. Suolistosta vapautuvat inkretiinit (GLP-1, GIP) edistävät insuliinin eritystä ruokailun yhteydessä. Maksassa tapahtuu glukoneogeneesi, glukolyysi sekä glykogeenin syntetisointi ja pilkkoutuminen. Lihaksissa ja rasvassa glukoosi otetaan soluihin insuliinivastaisesti GLUT4-transporttereiden avulla.

Ruokailun jälkeen insuliinin nousu nopeuttaa glukoosin soluihinottoa, tehostaa glykolyysiä ja glykogeenisynteesiä sekä vähentää maksan glukoosintuotantoa. Paaston aikana vastava vaste on päinvastainen: glukagonin sekä muiden vastareaktioiden avulla maksa lisää glukoosintuotantoa ja glukoosin käyttö vähenee.

Glukoositasapainon häiriöt voivat aiheuttaa hypoglykemiaa, hyperglykemiaa ja kroonisesti kohonneen verensokerin tiloja, mikä liittyy diabetes mellitus -tyyppiin 1 ja 2 sekä insuliiniresistenssiin. Pitkäaikainen epätasapaino voi johtaa komplikaatioihin, kuten hermosto-, munuaine-, silmä- ja verenkiertosairauksiin.

Seurantaa varten käytetään paasto- ja verensokerin mittauksia sekä HbA1c-arvoa; lisätietoja antaa suositut glukoosirasitus- ja veren ruokailun jälkeisen glukoosin mittausmenetelmät.