Glomerulaariset

Glomerulaariset sairaudet viittaavat munuaisten glomerulusten vaurioihin ja toimintakyvyn häiriöihin. Glomerulus on nefronin suodatusyksikkö, jossa veri suodattuu Bowman's kapseliin. Suodatus perustuu endoteelin, glomerulaarisen basaalimembraanin ja podosyyttien muodostamaan suodatusesteeseen. Vauriot näissä rakenteissa voivat johtaa veren ja proteiinin vuotamiseen virtsaan sekä munuaisten suodatuskyvyn heikkenemiseen.

Glomerulaariset sairaudet jaetaan usein etiologian mukaan immunologisiin ja ei-immunologisiin. Yleisimmät mekanismit ovat immuunikomplekkeja, autoantibeteja sekä vaskuliitti, jotka aiheuttavat tulehdusta ja vaurioita suodatuskalvolle. Esimerkkejä ovat IgA-nefropatia, poststreptokokkinen glomerulonefriitti, membranoosi nefroosi, fokal-segmentaalinen glomeruloskleroosi sekä lupus nefriitti. Oireet voivat olla nephriittisiä (hematuria, kohonnut kreatiniini, hypertensio) tai nefroottisia (massiivinen proteinuuria, hypoalbuminemia, turvotus).

Diagnoosi perustuu virtsanäytteisiin, veren kokeisiin ja mahdollisesti munuaisbiopsiaan. Virtsasta etsitään hematuriaa ja proteinuuria; verikokeissa seurataan kreatiniinia ja glomerulusten toimintakykyä (eGFR). Serologiaa käytetään taustalla olevan syyn selvittämiseen (ANCA, ANA/anti-dsDNA, anti-GBM), ja komplementtitasot voivat olla poikkeavia riippuen taustasta. Biopsia antaa yksityiskohtaisen kuvan vaurion luonteesta.

Hoito kohdistuu taudin perussyyn hoitoon sekä munuaisten suojeluun. Tärkeimpiä keinoja ovat verenpaineen ja proteinuurian hallinta RAAS-estäjillä, nestetasapainon ylläpito ja diureetit tarvittaessa. Immunologisissa glomerulaarisissa sairauksissa voidaan tarvita immunosuppressiota, ja joissain tapauksissa plasmapereesia. Ennuste vaihtelee taudin tyypin ja ajankohdan mukaan; varhainen diagnoosi ja asianmukainen hoito parantavat munuaisten säilymistä.