Frailisuuden

Frailisuus on geriatrisessa hoidossa käytetty termi kuvaamaan kliinistä tilaa, jossa henkilön varannot ja kyky sietää stressi heikkenevät. Tämä haavoittuvuus liittyy usein iän myötä tapahtuvaan monien elimistöjen toiminnan heikkenemiseen ja voi altistaa akuutteille sekä kroonisille terveysongelmille. Frailisuuden tunnusmerkit ilmenevät usein hitaammin toipuvana sairauden aikana ja voivat johtaa pidempään toipumiseen, sairaalahoitoihin sekä pahenevaan toimintakykyyn.

Frailisuuden määritelmässä on kaksi yleistä lähestymistapaa. Friedin fyysinen frailisuusfenotyyppi koostuu viidestä kriteeristä: laihtuminen, uupumus, vähäinen fyysinen aktiivisuus, hidastuminen ja heikkous; kolmen tai useamman kriteerin täyttyessä henkilö luokitellaan frailiksi. Rockwoodin Deficit Accumulation -frailty index puolestaan arvioi frailisuutta keräämällä ja mittaamalla erilaisten sairauksien, oireiden ja toimintakyvyn rajoitteiden määrää.

Frailisuus ennustaa riskejä kuten kaatumisia, sairaalahoitoja sekä toimintakyvyn heikkenemistä, ja vaikuttaa hoidon suunnitteluun sekä elämänlaatuun. Arviointi ja hoito perustuvat kokonaisgériatriseen arviointiin (CGA), jossa kartoitetaan fyysinen kunto, ravitsemus, mielenterveys, sosiaaliset tukiverkostot sekä ympäristötekijät. Interventiot ovat monialaisia: liikunta (erityisesti vastusharjoittelu ja tasapainoharjoitukset), riittävä ravitsemus (proteiininsaanti ja Energian saanti), sairauksien asianmukainen hoito sekä lääkehoidon säännöllinen tarkastus. Ympäristön tuki kotona, apuvälineet sekä fall-prevention-ohjelmat voivat vähentää sairaalakäyntejä ja parantaa toimintakykyä.

Frailitus on monitekijäinen tila, mutta oikeilla toimenpiteillä ja seurannalla sitä voidaan hidastaa tai osittain palauttaa. Varhainen tunnistus ja yksilöllinen hoitosuunnitelma ovat keskeisiä välineitä vanhenevan väestön hoidossa.