Filmikondensaattorit

Filmikondensaattorit ovat passiivisia elektroniikkakomponentteja, jotka varastoivat sähköenergiaa dielektrisen kalvon avulla. Ne koostuvat ohuista muovikalvoista, joita käytetään sekä dielektrikkina että elektrodeina. Kalvot voidaan rakentaa metallisoituina (itseparantavia) tai erillisinä metallilevyinä. Kalvo kierretään tai pinotaan valmiiksi kappaleiksi, ja niihin liitetään johtimet; yleisiä ovat radial- ja axial-liitännälliset sekä pintaliitos- (SMD) tyypit.

Dielektrikkomateriaalit vaikuttavat kapasitanssiin, lämpöhäviöihin ja lämpötilakestävyyteen. Tyypillisimmät kalvot ovat polyesteri (PET) ja polypropeeni (PP). Muita käytettyjä kalvotyyppejä ovat polystyreeni, polykarbonaatti ja PPS. Metallisoidut kalvot mahdollistavat itseparantuvat filmikondensaattorit, jotka kestävät pienenä rikkoutumisen ilman, että koko komponentti menettää toimintakykynsä.

Ominaisuuksiin kuuluu matala vuotovirta, alhainen dissipaatiokerroin ja hyvä ikääntymiskestävy. Filmikondensaattorit tarjoavat hyvän stabiiliteetin ja suhteellisen hyvän lämpötilan kestävyyden. Metallisoidut tyypit soveltuvat hyvin suurjännitteisiin sovelluksiin, koska ne voivat “parantua” rikkoutumistilanteissa kalvon rikkoutumisen sattuessa.

Käyttökohteita ovat suodatus-, ajastus- ja viestintäpiirit sekä teholähteiden suojaukset, suodatus- ja tasasäätösovellukset sekä äänisignaali- ja RF-verkot. Verrattuna elektrolyyttikondensaattoreihin filmikondensaattorit ovat ei-polarisoituneita, tarjoavat paremman stabiiliuden ja pitkän käyttöiän, mutta voivat olla kookkaita ja kalliimpia samalla kapasitanssilla. Kapasitanssi vaihtelee pF–µF-asteikolla ja jännitteet voivat liikua pienistä useisiin satoihin volteihin riippuen tyypistä.