Erityisstandardeja

Erityisstandardeja ovat standardeja, jotka on laadittu tiettyä käyttötarkoitusta tai erityistarpeita varten ja joita ei täysin kateta yleisillä standardeilla. Ne määrittelevät tarkempia vaatimuksia esimerkiksi tuotteiden, prosessien, palvelujen tai toimialojen osalta, ja ne voivat koskea turvallisuutta, laatua, yhteentoimivuutta tai käytettävyyttä.

Kehittäminen ja julkaisu tapahtuvat standardointijärjestöjen kautta. Suomessa yleinen kehitystyö kuuluu kansalliseen standardointijärjestelmään (SFS) sekä kansainvälisiin ja alueellisiin elimiin kuten ISO, CEN ja CENELEC. Työryhmät laativat ehdotukset, niistä kerätään lausunnot ja kantaäänestetään ennen julkaisua. Erityisstandardeja voidaan laatia kansallisina, alueellisina tai kansainvälisinä, ja niiden soveltaminen voi vaihdella.

Soveltuvuus ja velvoittavuus vaihtelevat. Yleensä eriteltyjä standardeja pidetään vapaaehtoisina, mutta ne voivat tulla velvoittaviksi, jos niitä viitataan lainsäädännössä tai ne harmonisoidaan EU-direktiivien kautta. Tämä voi helpottaa tuotteiden pääsyä markkinoille, parantaa yhteentoimivuutta sekä lisätä turvallisuutta ja luotettavuutta.

Esimerkkejä erityisstandardeista ovat erityisvaatimukset turvallisuudelle, testaus- ja mittausmenetelmät, käytettävyys- ja esteettömyysvaatimukset sekä tuotteen tai prosessin epätyypillisiä suorituskykyarvoja koskevat ohjeistukset. Erityisstandardeilla voi olla sekä käytännön hyötyä että kustannusvaikutuksia, ja niiden ajantasainen päivittäminen on tärkeää.