Erittymisen

Erittyminen on biologinen prosessi, jossa solu tai kudos erittää aineita ulos solukosta, elimistön pinnalle tai verenkiertoon. Termi kattaa sekä eksokriinisen erittymisen, jolloin erite poistuu kehosta tai sen kautta, että endokriinisen erittymisen, jossa aineet päätyvät verenkiertoon hormonien muodossa. Erittyneitä aineita voivat olla entsyymit, limaiset eritteet, hormonit tai muut biologisesti vaikuttavat yhdisteet.

Erityyppiset erittymisprosessit jaotellaan pääosin eksokriinisiin ja endokriinisiin. Eksokriinisessa erittymisessä erite kulkee ulos kehon kautta: tyypillisiä mekanismeja ovat merokriininen (pienet erittimät vesikkelit vapautuvat solusta eksosytoosin kautta), apokriininen (osan solukerroksesta poistuu erittämän mukana) sekä holokriininen (koko solu erittyy). Endokriinisessa erittymisessä eritteet, yleensä hormonit, päätyvät suoraan verenkiertoon ja vaikuttavat kohde-elimiin.

Eläinpuolella esimerkkejä ovat sylkirauhasten erittämä sylki, haiman ruuansulatusneste sekä hikirauhasten erite. Endokriinisiin eritteisiin kuuluvat hormonit, kuten insuliini tai kilpirauhashormonit, jotka säätelevät organismin toimintaa verenkierron kautta.

Kasveissa erittyminen ilmenee esimerkiksi nektarina, mehuna, öljyinä sekä hartseina tai muina yhdisteinä, jotka erittyvät solukerroksista. Eritteet voivat houkuttaa pölyttäjiä, toimia kasvin puolustuksena tai välittää kemiallista viestintää kasvuprosessien välillä. Eritteiden tuotantoa säätelevät sekä ympäristötekijät että kasvin sisäinen hormonaalinen tila.

Merkitys: erittymisen tasapainon ylläpitäminen on tärkeä osa terveyden ja aineenvaihdunnan säätelyä. Poikkeamat voivat johtaa liialliseen tai puutteelliseen erittymiseen ja niillä voi olla vaikutuksia useisiin elimistön toimintoihin. Ymmärrys erittymisen mekanismeista on keskeinen osa fysiologiaa sekä lääketieteellistä tutkimusta.