Epävaruutta

Epävaruutta on tilassa, jossa totuutta, tulosta tai parempaa tietoa ei ole tiedossa tai sen toteutumista ei voi luotettavasti ennustaa. Käytännössä epävaruutta esiintyy sekä harkintatilanteissa että moraalisissa, tieteellisissä ja käytännön päätöksissä. Suomen kielessä sana epävaruutta on partitiivimuotoa sanasta epävarmuus, joten puhutaan epävarmuuden kokemuksesta tai siitä, mikä aiheuttaa epävaruutta.

Epävaruutta voidaan tarkastella useista näkökulmista. Episteminen epävarmuus tarkoittaa tiedon puutetta tai epävarmuutta siitä, mitä tiedetään tai mitä voidaan tietää. Tämä liittyy usein puutteelliseen tietoon, epäselviin todisteisiin tai ristiriitaisiin faktoihin. Subjektiivinen epävarmuus viittaa henkilön tunteeseen epävaraisuudesta, kuten epävarmuuden kokemukseen omasta osaamisesta tai tulevista tuloksista. Sijaisvarmuus tai operatiivinen epävarmuus liittyy käytännön päätöksiin ja riskien arviointiin, kun tulokset ovat toteutumattomia tai arpapelissä.

Lähteitä epävarmuudelle ovat tiedon puute, muuttuvat olosuhteet, mittaus- ja mallivirheet sekä yksilön kognitiiviset rajoitteet. Epävarmuus voi sekä hidastaa päätöksentekoa että lisätä varovaisuutta, mutta toisinaan se kannustaa tutkimaan, keräämään lisätietoja ja harkitsemaan vaihtoehtoja.

Hallinta-keinot epävarmuudessa voivat sisältää tiedon keräämistä, riskien ja todennäköisyyksien arviointia, herkkyysanalyysien tekemistä sekä tunne- ja kognitiivisten reaktioiden hallintaa. Epävarmuus nähdään usein osa päätöksenteon todellisuutta eikä sitä aina tarvitse poistaa kokonaan.