Energiakäytön

Energiakäyttö tarkoittaa energian kokonaiskysyntää tietyllä alueella tai ajanjaksolla. Siihen sisältyy sekä suora energia käyttö kuten polttoaineet liikenteessä ja lämmityksessä että välillinen energia, joka liittyy tuotantoprosessien energian muuntamiseen ja jakeluun. Energiakäyttö riippuu talouden rakenteesta, teknologioista ja käyttäytymisestä sekä siitä, millaisia energianlähteitä on käytettävissä. Se on keskeinen osa energiajärjestelmän suunnittelua ja ilmastonmuutoksen hillintästrategioita, koska se vaikuttaa sekä päästöihin että energian hankinnan vakauteen.

Käytön mittaaminen ja luokittelu jakavat usein lopullisen energian kulutukseen ja primaarienergian kulutukseen. Lopullinen kulutus kertoo, miten energiaa käytetään loppukäyttäjän tasolla (esimerkiksi lämmitys, liikenne, sähkö). Primaarienergian tarve huomioi energian tuotannon häviöt ja alkuperäisen lähteen, kuten kivihiilen, öljyn tai uusiutuvan energian. Yleisiä mittayksiköitä ovat kilowattitunnit (kWh), megajoulet sekä energia-intensiteetti tai CO2-intensiteetti.

Energiakäytön ohjaus tapahtuu sekä teknisin että toimialapohjaisin toimenpitein. Energiansäästöön tähtäävät toimet, rakennusten parantaminen, lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen kehittäminen sekä liikennejärjestelyt voivat pienentää energian tarvetta. Sähköistymiseen tähtäävä politiikka ja uusiutuvan energian lisääminen voivat muuttaa energian koostumusta, mutta usein tavoitteena on se, että yhä suurempi osa käytetystä energiasta tuotetaan energiatehokkaasti ja päästöttömästi.

Stadiallisesti energiankäyttö seuraa talouden rakennetta ja teknologiaa. Tilastot kuten viranomais- ja tutkimuslaitosten julkaisut kuvaavat kehitystä energiatehokkuudessa sekä energiankulutuksen jakaantumista sektoreittain. Globaalisti energiankäyttö liittyy ilmastopolitiikkaan, kansainvälisiin sopimuksiin ja energian turvallisuuteen, joissa tavoitteena on vähentää päästöjä samalla turvaten riittävä ja kustannustehokas energia saatavuus.