Elektroniikkaromu

Elektroniikkaromu, eli elektroninen jäte (e-waste), tarkoittaa käytöstä poistetttuja tai muuten toimimattomia sähkö- tai elektroniikkatuotteita sekä niihin liittyviä komponentteja ja materiaaleja. Sitä syntyy kodeissa, toimistoissa, tehtaissa sekä rakennus- ja palvelualojen ympäristössä, ja määrät kasvavat maailmanlaajuisesti kuluttajalaitteiden lyhyen elinkaaren vuoksi. Esimerkkejä ovat puhelimet, tietokoneet, televisiot, kodinkoneet sekä teolliset ohjaus- ja mittauslaitteet.

Elektroniikkaromun koostumus vaihtelee, mutta siihen kuuluu muovia, metalliseoksia sekä arvometalleja kuten kuparia, kultaa ja hopeaa. Se sisältää myös vaarallisia aineita, kuten lyijyä, elohopeaa, kadmiumia, kromia sekä bromattuja palonestoaineita. Näiden aineiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja erityisesti epäasianmukaisessa kierrätyksessä.

Kierrätys ja materiaalien talteenotto perustuvat purkamiseen, osien ja materiaalien erotteluun sekä mekanisiin ja kemiallisiin prosesseihin. Kehittyneissä maissa suurin osa kierrätyksestä tehdään vastuullisesti: arvometallit kerätään talteen ja muovit sekä lasi rikastetaan uudelleenkäyttöä varten.

Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset ohjaavat elektroniikkaromun käsittelyä. EU:n WEEE-direktiivi sekä Basel-sopimus säätelevät jätteen koko elinkaarta ja siirtoja. Extended Producer Responsibility (EPR) -periaate velvoittaa tuottajat järjestämään keräyksen ja kierrätyksen. Kuluttajat voivat palauttaa vanhat laitteet valtuutettuihin kierrätyspisteisiin tai jälleenmyyjiin.

Elektroniikkaromun kierrätys on keskeinen osa kiertotaloutta, joka pyrkii minimoimaan ympäristöhaitat ja vapauttamaan arvokkaat raaka-aineet uudelleen käyttöön.