EUsäädäntöön

EUsäädäntöön viittaa siihen, miten jäsenvaltiot sopeuttavat oman lainsäädäntönsä EU:n oikeuslähteiden vaatimuksiin ja miten EU-lainsäädäntö vaikuttaa päivittäiseen lainsäädäntötyöhön. Euroopan unionin oikeus muodostuu primaarilainsäädännöstä (sopimukset kuten SEU, TUE ja niiden lisäpöytäkirjat) sekä sekundaarilainsäädännöstä (asetukset, direktiivit, päätökset). Asetukset ovat suoraan sovellettavissa kaikissa jäsenvaltioissa, kun taas direktiivien tavoitteet on saavutettava kansallisilla lainsäädäntötoimenpiteillä tietyllä deadlineilla.

Prosessi etenee siten, että EU-kollegio luo ja hyväksyy direktiivejä ja asetuksia, joita jäsenvaltiot soveltavat käytäntöön omassa lainsäädännössään. Direktiivit antavat tavoitteet ja säännöt, mutta oikeuden toteuttamistapa ja lainsäädännön muoto jäävät jäsenvaltiolle; tämän vuoksi direktiivien täytäntöönpano vaatii kansallisen lainsäädännön muutoksia tai täydennystä. Asetukset ovat puolestaan voimaansaantivampia, niiden säädökset tulevat välittömästi koskemaan jäsenvaltioita ilman erillistä transpositiota.

Jäsenvaltioiden tulee noudattaa EU-lainsäädäntöä ja täytäntöönpanosta vastaa pääasiassa kansallinen viranomaisverkosto sekä lainsäätäjä. Mikäli jäsenvaltio ei noudata EU-lainsäädäntöä, Euroopan komissio voi käynnistää rikkomismenettelyn, ja lopulta EU:n tuomioistuimet voivat ratkaista tulkinta- ja rikkomistapauksia. EU-lainsäädäntöön sopeutuminen vahvistaa yhdenmukaisuutta, puolestaan turvaa sisämarkkinoiden toimivuuden sekä kansalaisten oikeudet koko unionin alueella. Esimerkkejä EU-lainsäädännön vaikutuksista ovat GDPR:n kaltaiset asetukset sekä erilaiset direktiivit, kuten työaika- tai ympäristödirektiivit, jotka on implementoitava kansallisella tasolla.