Dysregulaatio

Dysregulaatio, eli säätelevien järjestelmien poikkeava toiminta, on yleistermi, jota käytetään sekä biologisissa että psykologisissa yhteyksissä. Se viittaa elimistön ja mielen säätelyä säätelevien prosessien epäyhdenmukaisuuteen, kuten autonomisen hermoston, hormonaalisen säätelyn, immuunijärjestelmän sekä emotionaalisen ja käyttäytymisen säätelyn ongelmiin. Dysregulaatio voi ilmetä monin tavoin ja vaikuttaa terveyteen, päivittäiseen toimintakykyyn sekä elämänlaatuun.

Psykologinen säätelyn dysregulaatio tarkoittaa vaikeuksia tunnereaktioiden, impulssien ja stressivasteiden hallinnassa. Se voi ilmetä nopeasti muuttuvana tunnekytkeytymisenä, pitkäkestoisena tunteiden kuumenemisenä tai vaikeuksina sopeutua stressaaviin tilanteisiin. Se esiintyy monissa mielenterveys- ja kehityshäiriöissä sekä traumaperäisissä ja monimuotoisissa häiriöissä.

Fysiologinen dysregulaatio viittaa elimistön autonomisen hermoston, endokriinisen järjestelmän ja tulehduksellisen vasteen säätelyn poikkeavuuksiin. Esimerkkejä ovat vuorokausirytmien häiriöt, stressivasteiden yli- tai aliaktiivisuus sekä verenpaineen ja verensokerin säätelyn ongelmat. Näillä voi olla vaikutusta uneen, energiatasoon ja kroonisiin sairauksiin.

Taustatekijöinä nähdään geneettinen alttius, varhaiset kokemukset ja trauma sekä elinympäristö ja elämäntavat. Mekanismit liittyvät aivojen verkostojen sekä neuroendokriinisen kierron väliseen vuorovaikutukseen, jonka muutokset voivat vahvistaa säätelyn ongelmia.

Arviointi perustuu kliiniseen haastatteluun sekä psykologisiin ja biologisiin mittareihin. Hoitoja yhdistetään usein psykoterapiaan (esim. dialektinen käyttäytymisterapia, kognitiivinen terapia, mindfulness), elämäntapamuutoksiin sekä tarvittaessa lääkehoitoon ja uniterveyden tukemiseen.