Demagnetoitumisen

Demagnetoituminen on prosessi, jossa magneettinen tila tai magneettinen muistijälki vähenee tai katoaa materiaalista. Ferromagneettiset aineet yhdistävät aluksi magneettiset domainit, joiden suuntautuminen tuottaa näkyvän magnetoitumisen. Demagnetoitumisessa näiden domainien järjestäytyminen hajoaa, jolloin kokonaismagnetointi pienenee tai häviää.

Syitä ja mekanismeja. Demagnetoituminen voi johtua useista tekijöistä: lämpötilan noususta lähelle tai yli Curie-pisteen, jolloin magnetisoituminen menetetään; ulkoisen magneettikentän poistamisesta tai vaihtelusta, joka sekoittaa domainien suuntia; sekä mekaanisista rasituksista ja iskuille altistumisesta. Kaikissa tapauksissa magneettinen muistijälki heikkenee, eikä materiaali enää säilytä aiempaa magnetoitumistaan.

Menetelmät. Käytännön demagnetoitumiseen käytetään yleisesti degausointia eli altistamista vaihtovirtakentälle, jonka amplitudi pienennetään hallitusti loppuun asti, jotta magnetoituminen pienenee tai katoaa. Toinen tapa on lämpötilallinen demagnetointi: lämpötilan nostaminen lähelle Curie-pistettä ja seuraava jäähdytys ilman magneettikenttää. Näitä menetelmiä käytetään sekä laboratorioissa että teollisuudessa esimerkiksi mittausvälineiden, magnetoituneiden työkalujen ja tallennusmedioiden magneettisten vaikutusten poistamiseksi.

Sovellukset ja huomioitavaa. Demagnetoitumista säädellään, kun tarvetta on minimoida ylimääräinen magneettinen kate tai varmistaa mittausten tarkkuus. Toisaalta joissakin tapauksissa magnetoituneen tilan palauttaminen on tarkoituksenmukaista, joten demagnetointi voi olla suunnitelmallinen osa materiaalin käsittelyä. Liiallinen demagnetointi voi kuitenkin heikentää hyödyllisiä magnetisia ominaisuuksia.