Constructivististä

Constructivististä viittaa yleiseen suuntautumiseen, jossa tieto ja oppiminen nähdään yksilön aktiivisena rakentumisena sekä vuorovaikutuksen tuloksena kulttuurin ja kielen kanssa. Termi kattaa useita sovelluksia eri aloilla, kuten kognitiivista konstruktivismia oppimisessa, sosiaalista konstruktivismia sekä taide- ja arkkitehtuurin konteksteja.

Kognitiivinen konstruktivismi korostaa, että oppiminen tapahtuu, kun oppija mukauttaa ja tarkentaa omia skeemojaan suhteessa uusiin kokemuksiin. Keskeisiä vaikuttajia ovat Piaget ja Bruner. Sosiaalinen konstruktivismi tuo vuorovaikutuksen ja kulttuurisen välineistön keskiöön: opettajan, toisten oppijoiden ja yhteisön keskustelut muodostavat oppimisen mahdollisuuksia. Vygotsky korosti lähikehityksen vyöhykettä ja scaffoldingia, jolla taitoja kehitetään opettajan tuella.

Käytännössä konstruktivistinen opetus pyrkii ongelmaperustaisuuteen, aiemman tiedon hyödyntämiseen ja merkityksen rakentamiseen oppimisympäristössä. Arviointi painottaa oppimisprosessia, ei pelkästään lopputulosta, ja usein käyttää formatiivisia menetelmiä sekä portfolioarviointia.

Historian kontekstissa konstruktivismi viittaa myös taide- ja arkkitehtuurin liikkeeseen, erityisesti varhaisen 1900-luvun Venäjällä, jossa taide suunniteltiin palvelemaan yhteiskuntaa, teollisuutta ja massaa. Tämä suuntaus korosti käytäntöä, yhteiskunnallista muutosta ja käytännön sovelluksia.

Kriittiset näkökulmat huomauttavat, että konstruktivismi voi johtaa relativismiin, kun konteksti määrittelee tulokset. Haasteina on myös kehittää yleisiä, siirrettäviä opetusmenetelmiä. Nykykoulussa konstruktivistiset periaatteet ovat vaikuttaneet opetussuunnitteluun, oppimisanalytiikkaan ja formatiiviseen arviointiin.