CNSalueiden

CNS-alueiden käsite viittaa keskushermoston alueisiin, jotka koostuvat aivoista ja selkäytimestä sekä niihin liittyvistä rakenteista ja toiminnallisista verkostoista. Yleisesti CNS voidaan katsoa jaettavan anatomisesti isoaivoihin, pikkiaivoihin, aivorunkoon sekä selkäytimeen ja väliaivoihin; toiminnallisesti korostuvat sensorinen ja motorinen koordinaatio, kognitiivinen käsittely sekä homeostaattisten ja autonomisten toimintojen säätely.

Anatomisesti isoaivot sisältävät kuoren sekä syvemmät rakenteet; pikkiaivot osallistuvat liikkeiden koordinointiin ja tasapainoon; aivorunko yhdistää aivot ja selkäytimen ja säätelee peruselintoimintoja kuten hengitystä, sykettä ja vireystilaa. Väliaivot, joihin kuuluvat talamus ja hypotalamus, sekä limbinen järjestelmä liittyvät tunteisiin, muistiin ja homeostaasiin. Selkäydin välittää sensorista informaatiota, ohjaa motorista toimintaa ja säätelee autonomista viestintää. Aivokuori koostuu lohkoista kuten otsa-, päälaen-, takaraivo- ja ohimolohkosta, ja sen pinnan uurteet (gyri ja sulci) lisäävät pinta-alaa.

Toiminnallisesti CNS-alueet muodostavat laajoja verkostoja, joissa alueiden välinen kommunikointi mahdollistaa liikkeen tuotannon, tuntemukset, kognition ja tunnesäätelyn. Vauriot ja sairaudet voivat aiheuttaa tarkasti paikannettuja puutteita; esimerkiksi aivohalvaukset tai tapaturmat voivat heikentää motorisia, sensorisia tai kognitiivisia toimintoja.

Tutkimus ja kuvantaminen (MRI, CT, fMRI) auttavat kartoittamaan rakenteellisia ja toiminnallisia eroja CNS-alueilla ja tukevat diagnoosia sekä hoitoa.