Anomaloskooppi

Anomaloskooppi on optinen laite, jota käytetään värin havaitsemisen poikkeamien tutkimiseen sekä värinäkymän poikkeamien luonteen määrittämiseen. Se mittaa, miten hyvin yksilö pystyy sovittamaan kahden valon primaarivärien suhteellisen vahvuuden niin, että muodostuu sama havaittu väri kuin tehtäväväri.

Periaate perustuu värinkorvauksen eli värinmukaisuuden testaukseen: laitteen kahdessa näytealueessa on yleensä punainen ja vihreä primaariväri tai niiden kaltaiset sävyt. Käyttäjä säätää näiden primaarien suhteita niin, että kaksi valon aluetta näyttävät hänestä samanvärisiltä. Tuloksena saadaan koordinaatit tai piste, joka kertoo yksilön värin havainnoinnin poikkeumuuden laadun ja vakavuuden.

On olemassa useita anomaloskoopin muotoja. Yleisin on Rayleigh-tyyppinen anomaloskooppi, jossa tehtävänä on korvata keltainen väri kahdella primaarilla punaisella ja vihreällä. Toinen tunnettu malli on Nagel-tyyppinen anomaloskooppi, jossa käytetään laajempaa värialuevalikoimaa ja kaksois- tai useamman valon kenttää. Eri variantit soveltuvat erityyppisten värimuutosten ja -puutteiden löytämiseen, kuten protanopia, deuteranopia sekä protanomia ja deuteranomia.

Kliinisessä käytössä anomaloskooppi on tärkeä värisokeuden seulontatyökalu. Se voi osoittaa itsenäisesti värin havainnon poikkeamat sekä antaa tietoa poikkeaman tyypistä ja vakavuudesta. Menetelmä vaatii standardoitua valonlähdettä ja kalibrointia; tuloksia tulkitaessa otetaan huomioon ikä, valaistus ja oppimisvaikutukset. Nykyään anomaloskooppeja käytetään edelleen kliinisissä tutkimuksissa ja ammatti- sekä valtion turvallisuuden alojen värinvaatimusten arvioinnissa, vaikka nykyaikaiset testit täydentävät tai korvaavat joitakin toissijaisia tarpeita.