Amortisaatio

Amortisaatio tarkoittaa kustannusten systemaattista kohdentamista omaisuuden taloudelliseen käyttöikään. Sillä on kaksi pääkäyttöalaa: aineettomien hyödykkeiden poisto ja lainojen pääoman takaisinmaksun aikataulu. Suuremmassa osassa taloushallintoa amortisaatio viittaa aineettomien vastaavien, kuten patenttien, lisenssien, ohjelmistojen tai liikearvon, kustannusten jaksottamiseen tuloslukuun käyttöiän aikana.

Aineettomien hyödykkeiden amortisaatio aloitetaan, kun hyöty on todennäköinen ja omaisuuserä on käytettävissä. Hyötyikä määrittää jaksotuksen pituuden, ja käytetty poistomenetelmä voi olla kiinteän ajan mukainen (suora tasapoisto) tai, joissakin tapauksissa, käyttöasteeseen perustuva. Aineettomat oikeudet kirjataan taseeseen kustannuksena ja vähennetään kerrannaisilla poistoilla. Mikäli osoitetaan arvonlaskun indikaattoreita, voidaan hyödyke testata arvonalenuksen varalta.

Lainojen amortisaatio kuvaa pääoman takaisinmaksua laina-aikana. Jokaisessa maksuerässä on korkoa ja pääomaa; aikaisemmissa erissä suurempi korkoprosentti ja pienempi pääomamäärä. Annuiteettilainoissa maksut ovat kiinteitä ja pääoman osuus kasvaa ajan myötä, kunnes laina on maksettu kokonaan. Amortisaatio pienentää lainan nelijäistä jäljellä olevaa pääomaa.

Menetelmät ja huomioitavat seikat: kiinteän poistomenetelmän käyttö on yleistä aineettomille hyödykkeille; käytön mukaan määräytyvä poisto voi olla vaihtoehto, jos arvo liittyy tuotantoon. Käyttöikäennusteet tulisi tarkistaa säännöllisesti, ja muutokset vaikuttavat seuraaviin kausiin. Verotukselliset säännökset ja tilinpäätösnormit vaihtelevat lainoppikunnan mukaan, vaikuttaen poiston kestoon ja vähennettävyyteen. Suomen käytännössä poisto (poistot) viittaa aineellisiin omaisuuseriin, kun taas amortisaatio kattaa aineettomat hyödykkeet; lainojen takaisinmaksu liittyy erikseen pahin.