Allergiatesteissä

Allergiatesteissä pyritään tunnistamaan yksilön yliherkkyysvaleari, jonka perusteella voidaan suunnitella asianmukainen hoito ja ennaltaehkäisy. Testit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: ihotestit, joissa allergia-aitoja annetaan suoraan ihoon, ja veritestit, joissa mitataan veren spesifisiä vasta-aineita. Yleisimpiä ihotestejä ovat pisto- ja paikka-testit; näissä pieni määrä allergenia voidaan pistää tai levittää iholle ja reaktio tarkkaillaan noin 15–20 minuutin kuluttua. Positiivinen reaktio ilmenee paikallisena punoituksena, turvotuksena tai näppylänä.

Veritestien, kuten radioallergosorbentti‑testin (RAST) ja immunokemialäpätestin (ELISA), avulla mitataan erikois‑IgE‑vasta-aineiden tasoa verinäytteessä. Tulokset ilmoitetaan yleensä kansainvälisellä varaustasolla, jonka perusteella lääkäri arvioi allergian todennäköisyyden. Nämä testit ovat hyödyllisiä, kun ihotestejä ei voida tehdä tai kun tulokset ovat epäselvät.

Testien valmisteluun kuuluvat potilaan taustakysely, mahdollinen lääkkeiden keskeytys (esimerkiksi antihistamiinit) sekä varmistus, että potilaalla ei ole aktiivisia ihosairauksia, jotka voisivat vääristää tuloksia. Allergiatesteissä voi esiintyä harvinaisia haittavaikutuksia, kuten lyhytaikaisia paikallisia ärsytyksiä; anafylaktinen reaktio on äärimmäisen harvinainen, mutta sen varalta tarvitaan hätätilanteisiin varusteet.

Tulokset tulkitaan aina yhdessä kliinisen historian kanssa, sillä positiivinen laboratoriotulos ei välttämättä tarkoita oireita aiheuttavaa herkistymistä. Testien rajoitteisiin kuuluu, että ne eivät aina tunnista kaikki allergioita, ja falsi‑positiivisia sekä falsi‑negatiivisia tuloksia voi esiintyä. Siksi allergiatesteissä korostetaan kokonaisvaltaista arviointia ja tarvittaessa lisätutkimuksia.