äänneasua

Äänneasua tarkoittaa puheessa käytettävien äänteiden muodostamista ja muokkaamista. Se sekä kuvaa kehon fysiologista tuotantoprosessia että äänteiden akustista ja kuultavaa lopputulosta. Käytännössä äänteet syntyvät, kun hengitys ja kurkunpään toiminta sekä äänihuulet mahdollistavat värähtelyn, ja niitä muokataan kielen, huulten sekä muiden artikulaattorien liikkeillä sekä suun rakenteiden asennoilla.

Artikulaatioon liittyy sekä paikan että tavun määrittäminen. Paikkatekijän mukaan äänteet voivat syntyä labiaalisesti (huulet), dentalisesti (hampaat), alveolaarisesti (alaleuka ja kielen etuosan yhteys), palataalisesti sekä velaarisesti. Tavun mukaan äänteet voidaan luokitella klusiiveiksi (sulkeutuvat äänteet), frikatiiveiksi (kitinä), nasaleiksi (nenäonteloon suuntautuvat äänteet) ja muihin artikulointityyppeihin. Näiden ominaisuuksien yhdistelmät tuottavat kunkin kielen äänteiden erot.

Tutkimuksessa äänneasua tarkastellaan kolmesta näkökulmasta: tuotantoprosessi (fysiologinen), akustinen ominaisuus (äänen spektri ja ajallinen rakenne) sekä kuuloaistimuksen kautta tapahtuva havaitseminen. Näiden kautta selvitetään, miten äänteet syntyvät ja miten ne eroavat toisistaan sekä meaningin että äänenlaadun kannalta.

Käytännön sovellukset ulottuvat kielten opetuksesta ja oppimisesta puhetta koskevaan tutkimukseen sekä kliiniseen fonetiikkaan ja puhehäiriöiden diagnosointiin ja kuntoutukseen. Äänneasua on keskeinen osa kielten ja puheen tutkimusta sekä arjessa kuultavaa kielellistä kommunikaatiota.