äänentallennusmenetelmiä

Äänentallennusmenetelmät viittaavat eri tekniikoihin, joilla ääniaallot tallennetaan ja säilytetään digitaalisessa muodossa. Perinteisesti äänentallennus on perustunut analogisiin menetelmiin, kuten magneettilevyille tai nauhoille, mutta nykyään digitaaliset menetelmät ovat vallitsevia. Digitaalinen äänentallennus muuntaa ääniaallot numeromuotoon, mikä mahdollistaa paremman laadun, helpomman käsittelyn ja monipuolisemman jakamisen.

Yksi yleisimmistä digitaalisista äänentallennusmenetelmistä on PCM (Pulse Code Modulation), jossa ääniaallot näytteistään ja kvantitoidaan tiettyyn bit-resoluutioon. Näytteistysnopeus, esimerkiksi 44,1 kHz, määrittää ääninäytteiden keräämisen taajuuden sekunnissa, kun taas bit-resoluutio, kuten 16 tai 24 bittiä, vaikuttaa ääninäytteiden tarkkuuteen. PCM on standardi monissa äänitallennusformaatteissa, kuten WAV- ja AIFF-tiedostoissa.

Toinen merkittävä menetelmä on lossy-koodaus, jossa äänitiedostoa puristetaan poistamalla kuuloaistimukselle merkityksettömiä taajuuksia tai ääniä. MP3 on tunnetuin esimerkki tästä menetelmästä, jossa ääni puristetaan suhteellisen pieneksi tiedostokokoiseksi säilyttäen hyvä kuuntelukokemus. Lossy-koodauksella on kuitenkin haittapuolena, että puristus voi heikentää alkuperäisen ääninlaatua.

Lossless-koodaus puolestaan puristaa äänitiedostoa ilman laadun menetystä. Menetelmät, kuten FLAC (Free Lossless Audio Codec), FLAC tai ALAC, tallentavat äänitiedot kompressoituna, mutta mahdollistavat täydellisen palautuksen alkuperäiseen muotoon. Lossless-koodaus on suosittu ammattilaisten ja puristamattoman äänin rakastajien keskuudessa.

Lisäksi ääni voidaan tallentaa digitaalisesti muilla menetelmillä, kuten DSD (Direct Stream Digital), joka käyttää delta-sigma-muuntimia ja tallentaa ääninäytteet korkeammalla näytteistysnopeudella. DSD on erityisen suosittu korkealaatuisen äänin tallentamiseen, vaikka se vaatii suurempia tallennustiloja kuin perinteinen PCM.