Äänitallennusmenetelmät

Äänitallennusmenetelmät viittaavat erilaisiin tekniikoihin ja laitteistoihin, joita käytetään äänen tallentamiseen myöhempää toistamista varten. Historiallisesti menetelmät ovat kehittyneet merkittävästi mekaanisista ja analogisista tavoista digitaalisiin tekniikoihin.

Varhaisimmat äänitallennusmenetelmät perustuivat mekaaniseen tai analogiseen tallennukseen. Esimerkiksi fonografi tallensi äänivärähtelyt uriin vahanauhalle tai sylinterille. Myöhemmin gramofoni käytti levyjä samankaltaisella periaatteella. Magneettinauhat olivat merkittävä edistysaskel, jossa ääni tallennettiin magneettisiksi muutoksiksi nauhan pinnalle. Tämä mahdollisti äänen uudelleentallennuksen ja kopioinnin.

Digitaalinen äänitallennus mullisti alan 1980-luvulta lähtien. Siinä analoginen äänisignaali muutetaan numeroiksi (bittivirraksi) analogia-digitaalimuuntimella. Tämä digitaalinen data voidaan tallentaa monenlaisille medioille, kuten CD-levyille, kovalevyille, SSD-levyille tai muistikorteille. Digitaalinen tallennus tarjoaa useita etuja, kuten korkeamman äänenlaadun, virheettömän kopioinnin ja helpon muokattavuuden digitaalisilla työkaluilla.

Eri tallennusmenetelmät eroavat toisistaan tallennusvälineen, signaalinkäsittelyn ja äänenlaadun potentiaalin suhteen. Valinta riippuu usein käyttötarkoituksesta, budjetista ja halutusta lopputuloksesta. Nykyaikana digitaaliset menetelmät ovat hallitsevia lähes kaikilla äänentallennuksen osa-alueilla musiikkituotannosta puheentallennukseen.