vähimmäisturva

Vähimmäisturva on käsite, joka tarkoittaa yhteiskunnan tarjoamaa minimaalista taloudellista ja sosiaalista turvaa, jolla taataan perustoimeentulo kaikille asukkaille tai niille, jotka eivät itse sitä pysty turvaamaan. Se kattaa sekä rahalliset tuet että palvelut, ja se voi koostua eläkkeistä, työttömyysturvista, sairauspäivärahoista, perhe- ja asumistukista sekä muista tulonsiirroista, sekä pääsyn perusterveydenhuoltoon ja muihin välttämättömiin palveluihin.

Vähimmäisturva jakautuu yleensä kahteen lähtökohtaan: universaali ja oikeudenmukainen (means-tested) turva. Universaalit toimet kohdistuvat kaikille kansalaisille tai asukkaille (esim. peruseläke tai lapsiperhelisät), kun taas oikeudenmukainen turva jakautuu tarvetta ja tuloja koskevien kriteerien perusteella. Turvan muodot voivat olla rahallisia, kuten kuukausittaiset etuudet, tai in-kind, kuten terveydenhuolto tai asumistuki. Yhteiskunnan näkökulmasta vähimmäisturva muodostaa sosiaaliturvan toimeentuloturvan ja palveluiden pohjan.

Vähimmäisturvan suunnittelussa painotetaan sekä riittävyyttä että kattavuutta sekä kustannusvaikutuksia. Se liittyy laajemmin sosiaalisen suojelun lattia -konseptiin, jonka tavoitteena on varmistaa jokaiselle vähintään kohtuullinen toimeentulo ja pääsy välttämättömiin palveluihin. Haasteina ovat sopivan tasapainon löytäminen etuuksien riittävyyden, työpinnin kannustimien ja hallinnollisen tehokkuuden välillä sekä kattavuuden varmistaminen.