vokaalisysteemejä

Vokaalisysteemejä tutkitaan kielitieteessä ja fonetiikassa. Vokaalisysteemi käsittää kielen tai murteen kaikki vokaaliäänteet ja niiden väliset suhteet. Keskeistä vokaalisysteemin kuvauksessa ovat vokaalien äänteelliset ominaisuudet, kuten kielen asento (etu- tai takavokaali), kielen korkeus (ylä-, ala- tai keskitasolla) sekä huulten pyöreys. Nämä kolme ulottuvuutta muodostavat usein vokaalitrapezoidin, joka visualisoi vokaalien sijoittumisen äänneavaruudessa.

Eri kielet eroavat toisistaan vokaalisysteemiensä laajuudeltaan ja laadultaan. Joissakin kielissä voi olla vain muutama vokaali, kun taas toisissa niitä on huomattavasti enemmän. Esimerkiksi suomen kielen vokaalisysteemi on suhteellisen yksinkertainen, ja siinä on kahdeksan perusvokaalia: /i, y, u, e, o, ö, a, ɑ/. Englantilaisessa vokaalisysteemisä on enemmän vokaaleja ja myös diftongeja, jotka ovat liukuvia äänteitä, joissa kaksi vokaalia yhdistyy yhdeksi tavuksi.

Vokaalien fonemaattisuus on myös tärkeä käsite. Se tarkoittaa, että vokaalin vaihtuminen voi muuttaa sanan merkityksen. Esimerkiksi suomessa /a/ ja /ɑ/ eroavat toisistaan vain murteittain, mutta useimmissa suomen kielen alueilla ne eivät ole fonemaattisia. Sen sijaan esimerkiksi /a/ ja /i/ ovat ehdottomasti fonemaattisia, sillä niiden vaihtuminen muuttaa sanan merkityksen, kuten sanassa "talo" vs. "tilo". Vokaalisysteemin tutkimus auttaa ymmärtämään kielen rakenteita ja äänneoppia syvällisemmin.