virtsatutkimus

Virtsatutkimus on laboratoriotutkimusten kokonaisuus, jolla arvioidaan virtsan koostumusta sekä virtsateiden ja munuaisten toimintaa. Sitä käytetään yleisesti infektion epäilyn, verierityksen, proteiinien tai muiden aineiden esiintymisen sekä munuaisten toiminnan seurannan yhteydessä.

Tutkimus koostuu tyypillisesti kolmesta osiosta: fyysinen, kemiallinen ja mikroskopinen analyysi. Fyysinen arviointi mittaa virtsan värin, kirkkauden ja hajun sekä tilavuuden. Kemiallisessa analyysissa käytetään yleensä dipstick-menetelmää, jolla mitataan pH-arvo, virtsan tiheys (erityinen tiheys), proteiini, glukoosi, ketonit, bilirubiini, urobilinogeeni, nitriitti sekä leukosyytti-esteraasia. Mikroskopiassa havaitaan punasoluja ja valkosoluja sekä mahdollisia bakteereita, epiteelisolujen osia, kiteitä ja muita rakenteita.

Lisädiagnostiseen tutkimukseen voi kuulua virtsan viljely bakteeri-infektion selvittämiseksi sekä herkkyysanalyysejä antibiooteille. Erityistapauksissa voidaan suorittaa virtsan sytologia epäiltäessä virtsarakon tai munuaisten syöpää. Raskauden yhteydessä voidaan hyödyntää virtsan hCG-tutkimusta raskauden toteamiseksi.

Näytteiden kerääminen ja laatuvaatimukset: yleisimmin otetaan keskivaiheen (puhtaasti) kerätty virtsa, mutta vaihtoehtoina ovat katetri- tai suprapubinen näyte. Näytteen tulisi olla mahdollisimman tuore tai se säilytettävä viileänä analysointiin saakka.

Tulosten tulkinta yhdistetään kliiniseen oireistoon ja potilaan muuhun terveydentilaan. Esimerkiksi nitriittien ja leukosyytti-esteraasin positiivisuus sekä oireet viittaavat virtsatieinfektioon; proteiinin ja veren esiintyminen voivat viitata munuaisten tai virtsateiden poikkeavuuksiin. Virtsatutkimus tarjoaa tärkeän perustan diagnosoinnille ja hoidon suunnittelulle.