viritysjärjestelmiä

Viritysjärjestelmiä, eli viritysmekanismeja, käytetään musiikin sävelkorkeuden määrittämiseen ja säätämiseen. Perinteisesti viritysjärjestelmät ovat olleet puhtaasti akustisia, perustuen instrumentin fyysisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi kielisoittimissa virittäminen tapahtuu kiristämällä tai löysäämällä kieliä, mikä muuttaa niiden värähtelytaajuutta ja siten sävelkorkeutta. Puupuhaltimissa ja vaskipuhaltimissa viritys voi tapahtua esimerkiksi liukujen tai venttiilien avulla, jotka muuttavat ilmapatsaan pituutta.

Nykyään yleistyvät elektroniset viritysmittarit, jotka mittaavat instrumentin tuottamaa ääntä ja näyttävät sävelkorkeuden digitaalisesti. Nämä laitteet ovat usein tarkkoja ja helppokäyttöisiä. Viritysjärjestelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen päätyyppiin: tasavireisiin ja epätasavireisiin järjestelmiin. Tasavireisyydessä oktaavi jaetaan matemaattisesti yhtä suuriin osiin, jolloin kaikki sävelet ovat hieman epätarkkoja, mutta kaikissa sävellajeissa voidaan soittaa ilman suuria epävireisyyksiä. Tämä on yleisin järjestelmä nykymusiikissa. Epätasavireisissä järjestelmissä jotkin intervallit ovat puhtaampia kuin toiset, mikä sopii hyvin tietyille sävellysperinteille. Esimerkiksi historiallisissa viritysjärjestelmissä saattoi olla puhtaampia terssejä tai kvinttejä, mutta soittaminen kaikissa sävellajeissa ei ollut yhtä sujuvaa. Viritysjärjestelmän valinta vaikuttaa merkittävästi musiikin sointiin ja harmoniseen luonteeseen.