vikasietokoneisuus

Vikasietokoneisuus on teoreettinen käsite tietotekniikassa, joka tutkii, miten järjestelmät voivat toimia epävarmuuden, virheiden ja osittaisen toiminnallisuuden vallitessa. Se yhdistää näkökulmia virheensietoon, sietokykyyn ja arkkitehtuurien suunnitteluun, jossa virheet voivat ilmetä ilman merkittäviä toimintahäiriöitä. Keskeistä on kyky tuottaa toivottuja tuloksia, vaikka yksittäiset komponentit eivät olisikaan täydellisiä.

Termi on suomenkielinen luomus, jossa yhdistyvät sanat vika ja tietokoneisuus, viitaten järjestelmien sietokykyyn epäonnistumisia vastaan.

Keskeisiä käsitteitä ovat virheensieto, redundanssi, armollinen heikkeneminen, hajautetut järjestelmät ja itseparantuvat verkot. Käytännössä vikasietokoneisuus ilmenee virhetilojen mallintamisessa, sietokyvymittareissa sekä kokeellisissa lähestymistavoissa kuten kaaos- ja häiriökokeissa.

Historiallisesti käsite on syntynyt vastauksena yhä monimutkaistuvaan teknologiaan. Hajautettujen ja pilvipohjaisten järjestelmien yleistyessä sekä komponenttivalikoiman vaihtelun lisääntyessä on korostunut tarve ymmärtää, miten järjestelmät säilyttävät toimintakykynsä virheistä huolimatta.

Vikasietokoneisuutta sovelletaan muun muassa data- ja pilvikeskuksissa, IoT-laitteissa sekä kriittisessä infrastruktuurissa kuten energiaverkoissa ja terveydenhuollon järjestelmissä.

Se vaikuttaa muun muassa järjestelmäsuunnitteluun, ylläpitoon ja turvallisuuteen sekä johtamiseen: keskitytään läpinäkyvyyteen siitä, miten virheet vaikuttavat käyttäjäkokemukseen ja luottamukseen.

Kritiikki kohdistuu siihen, että käsite on laaja ja tulkinnanvarainen, ja sen mittaaminen on haasteellista. Lisäksi siitä syntyy riski normalisoida virheitä liikaa, mikä voi heikentää jatkuvan parantamisen kulttuuria.

Aiheeseen liittyviä teemoja ovat reliabiliteetti, virheensietokyky, kaaos-engineering sekä hajautetut järjestelmät.