vikaantumiskohdat

Vikaantumiskohdat on suomenkielinen termi, jota käytetään kuvaamaan paikkoja tai alueita, joissa kappaleen, massan tai rakenteen sisäinen muodonmuutos, vikaantuminen tai jännitteiden aiheuttama hajoaminen ilmenee. Termi kattaa sekä luonnontieteellisessä geologiassa että tekniikassa ja materiaalitieteessä esiintyvät deformaatio- tai heikkouspisteet.

Geologiassa vikaantumiskohdat syntyvät tyypillisesti alueilla, joissa kivet ovat alttiita suurille jännityksille, kuten mannerlaattojen hankaudessa, kohoamisen ja upotuksen alueilla sekä murtumavyöhykkeillä. Ne voivat ilmetä pituus- tai sivukäytävien, raitamurtumien ja pyöräytymisten muodossa sekä muodostaa vyöhykkeitä, joissa mineraalirakenne on muuttunut. Vikaantumiskohdat ovat tärkeitä seismologian ja mineraalivarojen kartoituksen kannalta, ja niiden historia antaa tietoa maankuoren liikkeistä sekä tapahtuvasta maanjäristysriskistä.

Teknisiin ja materiaalitieteisiin liittyen vikaantumiskohdat voivat tarkoittaa heikkouksia rakenteissa, kuten betoniin, metalliin tai komposiitteihin kehittyneitä mikro- tai makrovikoja, kuoppia, halkeamia tai heikentyneitä alueita, joista rakenteelliset epäonnistumiset usein lähtevät liikkeelle. Näiden kohteiden tunnistaminen perustuu sekä kenttä- että laboratorio-analyyseihin, kuten epäorgaanisia ja ei-tuotannollisia testejä, kuvausmenetelmiä, ultraduunihakuja sekä röntgen- tai ultraäänitestauksia.

Vikaantumiskohdilla on sekä tieteellistä että käytännön merkitystä; ne auttavat ymmärtämään maankuoren ja rakenteiden kehitystä, arvioimaan riskejä sekä ohjaamaan suunnittelua, korjausta ja valvontaa.