viivakoodi

Viivakoodi on optisesti luettava koodimuoto, joka tallentaa tietoa rivien (viivojen) ja pisteiden avulla. Se on suunniteltu siten, että lukija voi tulkita tiedot nopeasti ilman manuaalista syöttöä. Viivakoodit ovat yleisessä käytössä kaupankäynnissä, varastonhallinnassa, logistiikassa ja lipuissa.

Tyypit ja esimerkit: Yleisimmät 1D-viivakoodit, kuten EAN-13, UPC-A, Code 39 ja Code 128, käytetään pääasiassa tuotetunnisteina ja hinnoittelussa. 2D-viivakoodit, kuten QR-koodi, Data Matrix ja PDF417, voivat tallentaa paljon enemmän tietoa ja ne voidaan lukea kameralla tai älypuhelimella pieneltäkin alueelta.

Standardeja hallinnoi useimmiten GS1-organisaatio. Yleisin tuotetunnisteiden järjestelmä on GTIN (Global Trade Item Number), jonka EAN-13- tai UPC-A -koodi esittää. 2D-koodit voivat tallentaa esimerkiksi URL-osoitteita, yhteystietoja tai toteutuneita toimitusosoitteita.

Lukeminen ja teknologia: Viivakoodin lukeminen tapahtuu erikoislukijoilla tai älypuhelinten kameroilla, joiden fotodetektio ja ohjelmistot decodoivat kuviosta tiedon. Luettavuuteen vaikuttavat kontrasti, koon riittävyys ja hiljainen alue. Pitkälle leikatut tai vahingoittuneet koodit voivat estää lukemisen.

Hyödyt ja rajoitteet: Viivakoodit tarjoavat nopean, kustannustehokkaan ja automaattisen tiedonsiirron, mutta ne vaativat lineaarista tilaa, näkyvyyden ja sään sekä kierrätyskäytännöt, sekä voivat kärsiä vioista tai väärästä datasta.

Viivakoodit ovat laajasti käytössä vähittäiskaupassa, logistiikassa, tuotannossa sekä liputuksissa ja tapahtumien hallinnassa.