vesivärit

Vesivärit ovat vesiliukoisten pigmenttien ja kevyen sideaineen muodostama maalausväline. Yleisesti sideaineena käytetään gummi arabicumia, jonka avulla pigmentit liukenevat veteen ja kiinnittyvät paperiin. Värit ovat tyypillisesti läpikuultavia, mikä mahdollistaa kerrostamisen ja sävyjen rakentamisen useammasta kerroksesta. Kun maalaus kuivuu, valon pääsy paperin läpi antaa lopputulokselle ilmavan, pehmeän ilmeen.

Vesivärien pigmentit vaihtelevat laajuudeltaan ja valonkestävyyden mukaan. Osa pigmenteistä säilyttää värin hyvin valossa, toiset haalistuvat. Valkoinen väri vesiväreissä ei yleensä ole pigmentti; valkoinen saavutetaan paperin valkoisella pohjalla tai käyttämällä suojapinnoitteita. Monipuolisuus ilmenee läpinäkyvyydessä ja kerrostuneisuudessa: tummat sävyt rakennetaan useammalla kerroksella ja kevyet sävyt pysyvät useimmiten läpikuultavina. Staining-pigmentit imeytyvät paperiin syvemmin kuin ei-staining pigmentit.

Paperi ja välineet: Vesivärit vaativat imukykyisen, paksun paperin, yleensä noin 300 g/m2 tai enemmän, mielellään 100 % puuvillaa. Paperin pinta voi olla cold-press (karkeahko), hot-press (sileä) tai rough. Välineinä käytetään pensseleitä, sekä pan- että putkipigmenttejä; värejä levitetään märälle paperille tai kuivemmalle alustalle. Tekniikoita ovat laaja-alueinen harsoa (wash), kerrostaminen (glazing) sekä märkä-paperille työskentely (wet-on-wet).

Historia: Vesivärit ovat vanha maalausmenetelmä, jolla on juurensa sekä itäisessä että länsimaissa. Kiinassa ja Japanissa vesiväriä käytetään vuosisatoja; eurooppalainen kehitys yleistyi 1700–1800-luvuilla. Teollinen tuotanto vesiväreissä alkoi 19. ja 20. vuosisadalla, mikä teki välineestä laajemmin saatavilla sekä harrastajille että koulukäyttöön.