vesipuhdistusmenetelmiä

Vesipuhdistusmenetelmiä ovat erilaisia prosesseja, joilla poistetaan epäpuhtauksia vedestä sen käyttötarkoituksen mukaisesti. Näitä menetelmiä käytetään laajasti niin juomaveden tuotannossa, jäteveden käsittelyssä kuin teollisuudenkin tarpeissa. Valittu menetelmä riippuu käsiteltävän veden laadusta, poistettavista epäpuhtauksista ja lopputuloksen vaatimuksista.

Mekaaniset menetelmät ovat usein ensimmäinen vaihe vesipuhdistuksessa. Ne perustuvat fyysiseen erotteluun, kuten seulontaan ja suodatukseen, joilla poistetaan suurempia kiintoaineita, kuten roskia ja hiekkaa. Sedimentointi, jossa painovoima saa kiintoaineet laskeutumaan pohjalle, on myös yleinen mekaaninen menetelmä.

Biologiset menetelmät hyödyntävät mikrobeja, kuten bakteereja, orgaanisten epäpuhtauksien hajottamiseen. Aktiivilieteprosessit ja suodatinbakteerikentät ovat esimerkkejä biologisesta käsittelystä, joissa mikrobit elävät ja lisääntyvät vedessä tai kiinteällä alustalla.

Kemialliset menetelmät sisältävät erilaisia reaktioita, joilla epäpuhtaudet muuttuvat helpommin poistettavaan muotoon. Koagulaatio ja flokkulaatio ovat yleisiä, joissa kemikaaleilla saadaan pienet hiukkaset agglomeroitumaan suuremmiksi ja laskeutumaan tai suodattumaan pois. Hapetus ja pelkistys ovat muita kemiallisia prosesseja, joilla muutetaan epäpuhtauksien kemiallista tilaa.

Fysikaalis-kemialliset menetelmät yhdistävät usein edellä mainittujen menetelmien piirteitä. Esimerkiksi ioninvaihto ja adsorption perustuvat materiaalien kykyyn sitoa itseensä tiettyjä epäpuhtauksia. Kalvotekniikat, kuten käänteisosmoosi ja ultrafiltraatio, ovat tehokkaita, sillä ne poistavat epäpuhtauksia fyysisesti erittäin hienojakoisen kalvon avulla. Desinfiointi, kuten klooraus tai UV-säteily, on viimeinen vaihe monessa vesipuhdistusprosessissa taudinaiheuttajien tuhoamiseksi.